Venäjä rajanaapurina

XXIV Suomalaiset historiapäivät

Lahti

Aamukeskustelu 4.2.2023

Rajat

Professori Maria Lähteenmäki, dosentti Olli Matikainen, suurlähettiläs René Nyberg

Venäjä rajanaapurina

• Suomen itärajan erityispiirteet tarjoavat tilaisuuden pohtia rajoja ja niiden valvontaa yleisemmin Euroopassa.

• Viimeisen kolmenkymmen vuoden kokemus loi harhan, että avoin raja olisi normaalitilanne ja suljettu raja anomalia. Rajan aukeaminen Neuvostoliton romahdettua 1990-luvun alussa avasi Venäjän kansalaisille lähes vapaan pääsyn Schengen-alueelle. Venäjä vaati viisumivapautta, mutta ei koskaan myöntänyt sitä yksipuolisesti EU-maille, toisin kuin Ukraina ja Georgia. Silti jokainen Venäjän kansalainen, jolla oli ulkomaanpassi eikä syntejä Euroopassa sai ajan mittaan turistiviisumin. 

• Nyt raja on käytännössä kiinni, se on pantu lukkoon. Raja on olemassa oleva este. Sen ylittäminen on aina tapahtuma, sillä se vaatii luvan. Tämä on tilanne Suomen itärajalla.

• Venäjän rajapolitiikan seurauksena Venäjän raja-alueet ovat köyhiä, kuten esimerkiksi Karjala ja Pihkova. Euroopassa taas raja-alueet ovat vauraita juuri rajan yli tapahtuvan kaupan ja liikenteen ansiosta. 

• Kylmän sodan aikana rajaliikenne oli yksipuolista, sillä pääasiassa vain suomalaisia matkusti rajan yli. 

• Territorialisoituva valtio ja rajankäynti ovat historiallisesti suhteellisen uusia asioita. Toisin sanoen rajan määritteleminen kartoilla eli delimitointi ja sen tarkka merkitseminen maastoon eli demarkaatio.  Rajojen valvonta on perinteisesti ollut fiskaalinen tehtävä, nautinta- eli veronkanto-oikeuksien valvontaa. 

• Ruotsin historiasta tunnemme ilmiön, jota kutsutaan rajarauhaksi (Jukka Kokkonen: Rajan rauha, Itäraja ja suojautumisen keinot 1490–1809, SKS 2020). Kysymyksessä oli joko ns. talonpoikaisrauha, jossa talonpojat Ruotsin ja Norjan tai Tanskan rajoilla sopivat rauhasta eli pitäytymisestä meneillään olevin sotien ulkopuolella. Toinen ja vielä mielenkiintoisempi ilmiö olivat Tukholman ja Pietarin siunaamat rajarauhat itärajalla, Kainuussa ja Karjalassa vielä Kustaan sodan 1788–90 aikana, tosin hevosten vieminen Venäjälle oli sodan aikana kiellettyä. Ruotsi itäraja ei ollut koskaan kieli- tai uskontoraja, joskin kahden kovin erilaisen maailman välinen raja – nykykielellä Russki ja Švetski mirin raja. 

• Varsinaisen rajaturvallisuuden valvonnan eriyttäminen omaksi, usein sotilaallisesti organisoiduksi erilliseksi viranomaiseksi on sekin suhteellisen uusi, joskin väistyvä ilmiö Euroopassa. Esimerkiksi vielä tänä päivänä Italian sotilaallisesti organisoitu Guardia di Finanza on vastuussa myös rajavalvonnasta. Sen sijaan Saksan alkujaan sotilaallinen Bundesgrenzschutz muutti nimensä Bundespolizeiksi 2005 sen jälkeen, kun EU:n laajentuminen oli poistanut Saksan ulkorajat. 

• Venäjän vastaisen rajan vartiointi ei ole poliisitehtävä. Rajavartioinnin sotilaallinen luonne on sadan vuoden ajan ollut Suomessa vahvin ja muuttumattomin koko Euroopassa. 

• Historiallisesti Venäjän eteläisten rajojen valvonta oli kasakoiden tehtävä. Moskovan suuriruhtinaskunnan puolustusta vahvistetiin laajalla murrosvyöhykkeellä. Tämä rytövarustus, Zasetšnaja tšerta oli puolustuslinja, jolla varauduttiin tataarien ratsuarmeijoiden jokakeväisiin ryöstöretkiin. 

• Venäjän varsinainen rajavartiosto sai alkunsa finanssiministeri Sergei Witten aloitteesta keisari Aleksanteri III kauden lopulla 1893. Perustettu erillinen rajojen valvonnasta vastaava sotilaallinen organisaatio kuului sekin rauhan aikana finanssiministeriön alaisuuteen. Maahantulon valvonta taas oli santarmiston vastuulla. Santarmisto oli perustettu Nikolai I:n aikana 1827 salaisen poliisin eli HKM:n kanslian kolmannen osaston täytäntöönpanoelimeksi eli valtakunnalliseksi poliisivoimaksi.

• Rajavalvonnan paradokseihin kuuluu, ettei rajavalvonta onnistu ilman yhteistyötä rajan yli. Tunnetuin esimerkki on Yhdysvaltain ja Meksikon välinen raja, jossa yhteistyötä on vähänlaisesti. Periaatteessa myös Venäjän ja Kiinan välisen rajan valvonta olisi mahdotonta ilman yhteisymmärrystä valvonnasta. Sama koskee maailman pisintä maarajaa eli Venäjän ja Kazakstanin rajaa. 

• Rajavalvonnan yhteistyöolettama koskee myös Suomen ja Venäjän yli 1300 km pitkää rajaa. Päätös rakentaa kaakkoisrajalle fyysinen este eli raja-aita on historiallinen. Sillä pyritään vähentämään riippuvuutta Venäjän rajavalvonnasta. Se on reaktio Venäjän toimintaan Suomen ja Norjan rajoilla 2015–16, sekä Valkovenäjän toimintaan 2021 Puolan rajalla. 

• Kolmansien maiden kansalaisten, joilta puuttuivat maahantulo-oikeudet, ohjaaminen johdetusti Suomen ja Norjan rajanylityspaikoille oli täysin odottamatonta. Siitä huolimatta, ettei kummallakaan maalla ole sopimuksellista velvoitetta estää asiattomat rajanylitykset, Moskova toimi näin yli puolivuosisataa korostaen, että raja on maidemme suhteiden ilmapuntari. FSB:n alainen rajavartiopalvelu oli jarkuvasti muistuttanut, että vaikka painetta laittomalle siirtolaisuudelle Suomen suuntaan on Venäjän kautta, Venäjän rajavartiosto tekee työtä Suomen hyväksi, koska maiden väliset suhteet ovat hyvät.

• Työntämällä tuhansia kolmannen maan kansalaisia syksyllä 2015 ja talvella 2016 yli Suomen rajan Venäjä käänsi ilmapuntarin säätönappia rikkoen rajayhteistyön perustaksi syntyneen luottamuksen.

• Venäjän päätöstä alettiin kutsua hybriditoiminnaksi. Rajaselkkaus toi hybridisodan käsitteen suomalaiseen tietoisuuteen. Tällä tarkoitetaan vaihtelevien vaikutuskeinojen sotilaallista hyödyntämistä.

• Mutta miksi Venäjä vuonna 2015 rikkoi luottamuksellisen rajayhteistyön Suomen kanssa? Joitakin ilmeisiä selityksiä löytyy. Eurooppaa koetellut pakolaisaalto houkutteli Venäjää opportunistisesti hämmentämään keitosta myös omilla rajoillaan. Tosin rajoittamalla tämän kahteen syrjäiseen suomalaiseen ja yhteen norjalaiseen rajanylityspaikkaan Venäjä vältti suuremmat häiriöt omassa rajaliikenteessään. Poliittisesti viesti oli kuitenkin selvä. Se oli harkittu muistutus siitä, että tarvittaessa Venäjä voi hankaloittaa rajanapureidensa elämää. Kohdistamalla hybriditoimintansa myös Naton jäsenmaahan Norjaan Venäjä vahvisti viestiään myös Suomelle, jossa käytiin jatkuvaa Natokeskustelua. 

• Kohta vuoden kestänyt Venäjän sota Ukrainaa vastaan asettaa Suomen ja Norjan kokeman rajaselkkauksen laajempaan perspektiiviin. Se on historiallisesti heijastuma Venäjä suhtautumisesta rajoihin, jotka olivat etelässä vaikeasti puolustettavia ja idässä määritelmättömiä. Putinin myöhemmin leikiksi lyömä toteamus koululaisten tietokilpailussa marraskuussa 2016, ”ettei Venäjän raja pääty missään” (ne gdje ne zakontšivajetsa), jäi elämään. 

• Moskovan ja Venäjän nopea laajentuminen oli sukua amerikkalaiselle frontier-ajattelulle. Aina kauemmaksi, kunnes pidemmälle ei enää päästy tai jaksettu. Esimerkiksi Venäjän Alaska sai alkunsa, kun merisaukkojen metsästäjät etenivät Aleuttien saariketjua pitkin Amerikan mantereelle Alaskaan ja aina Kaliforniaan saakka. 

• Vasta Novgorodin hävittämisen jälkeen 1570 Iivana Julman Moskova kehittyi valtakunnaksi, joka lännen tavoin painotti rajoja ja esitti aluevaatimuksia. 

• Välikohtaukset Suomen ja Norjan rajoilla saivat huomattavasti vakavamman jatkon, kun Valkovenäjä – Venäjä tieten ja ilmeisesti rohkaisemana – ryhtyi painostamaan rajanaapureitaan Puolaa, Liettuaa ja Latviaa 2021. Jo neljä vuotta aikaisemmin 2017 Naton Varson huippukokouksen alla oli Puolaan lähetetty vaunulastillinen tšetšeenejä, jotka tosin pian päätyivät Saksaan. 

• Massiivinen yritys työntää maailmalta Minskiin houkuteltuja ihmisiä yli rajan epäonnistui erityisesti Puolan määrätietoisuuden ja kovien otteiden ansiosta. Puolan push-back eli rajan yli päässeiden pakottaminen takaisin oli EU:n perusoikeuskirjan määräysten vastaista, mutta tehokasta. 

• Mielivaltainen tapa kohdella rajanaapureita huipentui Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. 

• Virhelaskelmat ovat ilmeisiä. Niiden taustalta löytyy autoritaarisen johtajan kyyninen ylimielisyys sekä harhainen näkemys Venäjän poikkeuksellisesta ainutlaatuisuudesta. Tästä saatiin viitteitä jo 2010-luvulla, kun öljyn hinta jatkuvasti kohosi, ja sen hinta korreloi arroganssin kanssa. 

• Ruotsalaisen historioitsijan Kristian Gernerin mukaan Venäjällä on vain kaksi ulkopoliittista perinnettä: Kazan ja Mantshu. Joko naapurimaa alistetaan tai sitä tarvittaessa kovistellaan, tai sitten naapuri myönnetään tasaveroiseksi. Ei ole vaikea havaita mihin kategoriaan Venäjä lukee eurooppalaiset naapurinsa. Manchu-kategoria on sekin selvä – Mantshu eli Kiina sekä Yhdysvallat. 

• Venäjä on jo nyt hävinnyt aloittamansa sodan, vaikka sota ei ole vielä päättynyt. Venäjä on ennen näkemättömällä tavalla tiivistänyt ”kollektiivisen lännen” yhteistyötä, kuten Venäjän propaganda asian ilmaisee. Samalla Venäjä on romuttanut suhteensa kaikkiin naapurimaihinsa. +++