Historiankuvausta dekkarimuodossa

Kanava 04/2025

Weimarin tasavallan loppuvuosista alkava Babylon Berlin on vaikuttava kuvaus siitä, miten Saksan oikeusvaltio murennettiin ja lopulta tuhottiin.

Saksalainen televisiosarja Babylon Berlin herätti huomiota ympäri Eurooppaa. Se puhutteli aikakauden kuvaajana, vaikka irtosi sarjan edetessä yhä enemmän Volker Kutscherin luomasta dekkarisarjasta. Tämä ei suinkaan häirinnyt kirjailijaa, sillä sarjan menestys siivitti lopulta kymmeneen kirjaan kasvaneen kertomuksen suosiota. Teoksia on käännetty paljon muille kielille. Suomeksi on ilmestynyt vain kaksi ensimmäistä osaa.

Weimarin tasavallan loppuvuosista alkava tarina on vaikuttava kuvaus siitä, miten Preussin eli Saksan oikeusvaltio murennetaan ja lopulta tuhotaan. Tapahtumat ulottuvat vuodesta 1929 vuoden 1938 kristalliyöhän. Kirjasarjan sivumäärä on kunnioitettava, 5 700 sivua. Jokainen lähes 600-sivuinen kirja on sikäli oma dekkarinsa, että juonen keskiössä on aina murhatapaus. Samalla kertomus Saksan murenevasta oikeusvaltiosta jatkuu laajan henkilögallerian tarinana.

Päähenkilöt ovat rikoskomisario Gereon Rath ja hänen tyttöystävänsä ja lopulta vaimonsa, niin ikään taitava poliisi Charlotte (Charly) Ritter. Avioparin sisäinen jännitys kuuluu perusasetelmaan. Epäpoliittinen Gereon ei usko mitä näkee eikä halua ymmärtää, että meneillään on Preussiin ylpeän poliisijärjestelmän vääjäämätön murentaminen ja koko Saksan oikeusvaltion tuho. Charly sen sijaan tajuaa, ja jo hyvin varhain, että juuri tästä on kyse. Tv-sarjan menestys nojasi vahvasti näyttelijöihin, joista erityisesti Liv Lisa Fries Charlyna jäi mieleen. Myös Volker Bruch omapäisen häilyvänä Gereonia oli erinomainen.

Kertomuksen lähtökohta on Weimarin tasavallan lopun ja siten koko saksalaisen yhteiskunnan muutoksen kuvaaminen. Saksan valtakunta ei ollut liittovaltio mutta se koostui historiallisis-ta osista, joilla oli eriasteinen itsehallinto. Suurin oli Preussin vapaavaltio, jonka pinta-ala oli kaksi kolmasosaa valtakunnasta. Reininmaa oli Preussin runsasväkisin maakunta ja näin ollen myös Preussin poliisi oli Saksan johtava poliisiviranomainen. Preussin hallitus oli vuoteen 1932 saakka SPD-johtoinen ja monessa mielessä valtakunnan demokraattinen linnake. Valtakunnanpresidentti Hindenburgin Preußenschlagina tunnettu poikkeuslaki lakkautti 1932 Preussin itsehallinnon. Se oli ensimmäinen askel kohti yhtenäisvaltiota, jonka Hindenburgin seuraaja Hitler toteutti kaksi vuotta myöhemmin.

Askel askeleelta kansallissosialistien ote kuristi paitsi lakia ja oikeutta puolustavan poliisin myös oikeuslaitoksen. Heti Hitlerin valtaantulon ja valtiopäivätalon tuhopolton jälkeen huhtikuussa 1933 perustettu Gestapo oli Preussin poliittisen poliisin seuraaja. Natsien katutaisteluissa kunnostautunut ja ruskeapaidoista tunnettu SA toimi heti Hitlerin valtaantulon jälkeen apupoliisivoimana mutta murskattiin Hitlerin käskystä 1934. Gestapo alisti vähitellen koko poliisijärjestelmän, kunnes alun perin Kansallissosialistisen puolueen sisäiseksi järjestysvartioksi perustettu SS ulotti valtansa kaikkiin turvallisuuselimiin asevoimia eli Wehrmachtia lukuun ottamatta. Myöhemmin perustettuun Waffen-SS:ään kuuluivat paitsi keskitysleirien vartiostot myös Wehrmachtin komentoon alistettut taistelujoukot. SS:n mustilla univormuilla on kirjasarjassa näkyvä rooli. Myös Berliinin poliisista Gestapoon siirtyneet rikostutkijat pukeutuvat ylpeinä näyttäviin mustiin.

Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta oikeat henkilöt elävöittävät kokonaiskuvaa

Kirjasarjan alussa murhatutkimukset kohdistuvat Berliiniin historialliseen alamaailmaan, jossa 1800-luvun loppupuolella syntyneet, pikkurikollisten tukijärjestöiksi perustetut rekisteröidyt yhdistykset (Ringvereine) olivat jakaneet kaupungin keskenään. Natsien valtaantulo muutti tilanteen, sillä villi meno niin yöelämässä kuin kaduilla loppui melko nopeasti ja Ringvereinien pikkurikolliset hakeutuivat SA:n riveihin. Kutscherin yksi suuri ansio on kjellwestömäinen kadonneen Berliinin ja kaupungin elämän tarkka kuvaus. Viikoittain järjestettävät Babylon Berlin -kiertokäynnit kertovat sarjan ja kirjojen suosiosta.

Koko kirjasarjan kantava juoni kovaotteisesta ja omavaltaisesta rikostukija Gereonista sisältää myös tarinan siitä, miten hän ajautuu perusgangsteri Johann Marlown kiristettäväksi. Otettuaan Marlowin yökerhossa kokaiinia Gereon ampuu erään roiston ja Marlow käyttää tätä hyväkseen. Marlow itse sopeutuu nopeasti uuteen järjestykseen ja nousee muun muassa Saksan valtakunnan kakkosmiehen ja Gestapon perustajan Hermann Göringin kaipaamien huumeiden hovihankkijaksi. Näin hänestä tulee SS:n kunniajäsen ja hänkin pukeutuu mustiin. Göringiä vastaan tehdyn (fiktiivisen) attentaatin seurauksena Marlow pakenee Yhdysvaltoihin, missä hänet murhataan.

Heroiinin tarina on mielenkiintoinen esimerkki kirjailijan tavasta kuvata saksalaista yhteiskuntaa. Ennen pakoaan Yhdysvaltoihin Marlow hankkii Bayer-lääketehtaiden kemistin Felix Hoffmannin kehittämän Heroin-nimellä markkinoidun synteettisen opiaatin reseptin. Tällä hän varmistaa menestyksensä USA:n itärannikon huumemarkkinoilla. Bayer lopetti poliittisen painostuksen jälkeen heroiinin valmistuksen 1931.

Samassa draamassa, josta Marlow selviää hengissä, myös Gereon ”kuolee”, mutta selviää hengissä SS:ään siirtyneen poliisiystävänsä ansiosta. Tämä käskee Gereonia hyppäämään Landwehr-kanavaan ja vakuuttaa teloituskäskyn antaneelle korkealle SS-upseerille ampuneensa myös Gereonin erään toisen roiston lisäksi. SS Standarten-führer (eversti), Gereonin vihamies Berliinin rikospoliisin ajoilta, epäilee tietoa, mutta lopulta Gereon julistetaan kuolleeksi ja Charlylle myönnetään leskeneläke. Gereon menee maan alle ja eri vaiheiden jälkeen pakenee veljensä luo Amerikkaan Graf Zeppelin -ilmalaivalla, jonka tuhoutumisesta 1937 hän selviää kuten moni muukin matkustaja. Lopulta hän palaa salaa Saksaan saatuaan tiedon isänsä lähestyvästä kuolemasta.

Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta tarinaan kuuluu joukko historiallisia henkilöitä, joiden avulla kokonaiskuva elävöityy. Berliinin punatiilisestä kaupungintalosta on tv-sarjassa tehty Alexanderplatzilla Berliinin keskustassa sijainnut die rote Burg, Preussin poliisin historiallinen päämaja, joka tuhoutui pommituksissa.

Sarja kuvaa, miten natsit yrittivät tukahduttaa vanhat ajattelutavat

Berliinin poliisin maine erityisesti henkirikosten selvittäjänä oli vankka. Babylon Berlinin keskeisiä hahmoja on maailmanmainetta niittänyt kriminologi Ernst Gennat (1980–1939), ulkoisen olemuksensa vuoksi Buddhaksi kutsuttu murharyhmän päällikkö. Hänen johdollaan Preussin poliisi loi modernin systemaattisen rikostutkinnan, jossa rikospaikkatutkinta kehitettiin huippuunsa. Erikoisvarustettu Mercedes-Benz-pakettiauto, das Mord Auto, oli murharyhmän ylpeys. Se kiiti rikospaikalle ja sen miehet kuvasivat, mittasivat ja numeroivat uhrin ja tapahtumapaikan. Autossa oli paikka myös konekirjoittajattarelle.

Kirjasarjan alkupuolen näkyvä henkilö on Preussin poliisin johtohahmoihin kuulunut Bernhard Weiss (1880–1951), jota Joseph Goebbels kutsuu halventaen Isidor Weissiksi. Sodassa haavoittunut ratsumestari ja 1. luokan rautaristillä palkittu Weiss oli Preussin ensimmäinen juutalainen virkamies siirtyessään sodan jälkeen Preussin poliisin palvelukseen. Hän loi Weimarin tasavaltaa horjuttaneen ns. Kapp-Putschin jälkeen 1920 Preussin poliittisen poliisin. Weissista tuli 1925 rikospoliisin päällikkö ja kaksi vuotta myöhemmin Preussin poliisipäällikön sijainen. Preußenschlagin yhteydessä 1932 hänet ja Berliinin poliisipäällikkö erotettiin.

Weissin tarina on sikäli mielenkiintoinen osa kirjasarjaa, että Charly osallistuu hänen pakonsa salaamiseen, kun Weiss siirtyy Prahaan. Myöhemmin Weiss asettui Lontooseen. Sodan jälkeen Länsi-Berliinin ensimmäinen ylipormestari Ernst Reuter tarjosi hänelle kaupungin poliisimestarin paikkaa, mutta terveyssyistä hän kieltäytyi.

Myös Charly ja Gereon pohtivat toistuvasti mahdollisuutta muuttaa kaksikieliseen Prahaan, jossa ilmestynyt lehti Prager Zeitung seurasi valppaasti Saksan kehitystä. Lehti kiellettiin Saksassa, mutta Berliinin vuoden 1936 olympialaisten aikana se oli, kuten muutkin kansainvälisesti lehdet, taas hetken saatavilla. Hitlerin tultua valtaan 1933 Charly eroaa poliisin palveluksesta ja haluaa viedä opintonsa loppuun, mutta tie nousee pystyyn, sillä natsit kieltävät naisilta oikeustieteen opiskelun. Charly löytää paikkansa natsien erottaman entisen esimiehensä, ylikomisario Böhmin perustamasta etsivätoimistosta. Böhmin ja Charlyn asiakkaiden joukossa on lukuisia ihmisiä, jotka pyrkivät toimiston hankkimilla väärennetyillä papereilla pakenemaan maasta ja usein Prahaan.

Tunnetuin sivuhenkilö on Konrad Adenauer (1876–1967), Kölnin ylipormestari ja Preussin ylähuoneen puhemies. Hän on Gereonin poliisipäällikköisän ystävä Kölnistä. Gereon tapaa Adenauerin Berliinissä ja auttaa häntä taistelussa Fordin uuden tehtaan rakentamisesta Berliinin sijasta Kölniin. Seuraavan kerran Gereon törmää Adenaueriin palattuaan salateitse takaisin Saksaan. Hän toimii väärällä henkilöllisyydellä vuoden Adenauerin puutarhurina Reinin rannalla Röhndorfissa, Bonnia vastapäätä. Ajaessaan Kölniin Adenauer ja Gereon todistavat kuinka Britannian pääministerin Neville Chamberlainin auto ylittää Reinin matkalla Bad Godesbergiin tapaamaan Hitleriä syyskuussa 1938.

Charlyn ja Gereonin ottopojan Fritzen avulla kirja paneutuu saksalaisen yhteiskunnan systemaattiseen yhdenmukaistamiseen. Tavoitteena on vanhan järjestelmän, jota natsit kutsuvat Systemzeitiksi, ajattelutapojen tukahduttaminen. Fritzen vaiheet ovat monet ja käänteet dramaattiset, ja neuvokas Charly pelastaa hänet useamman kerran. Fritze on vastoin Gereonin ja Charlyn tahtoa liittynyt Hitler-Jugendiin (HJ), mutta ajautuu vaikeuksiin. Lopulta häntä syytetään kahden HJ-pojan murhasta. Epätoivoinen Fritze yrittää paeta juutalaisen kaverinsa kanssa tämän sedän luokse Puolaan, mutta pojat joutuvat Saksan suurimman sotaa edeltäneen pogromin alun todistajiksi ja kääntyvät takaisin nähtyään, miten rajalle kuskattuja tuhansia kansalaisuudettomia juutalaisia työnnetään rajan yli Puolaan. Ollessaan salaa isänsä hautajaisissa Gereon puolestaan näkee Kölnin pääsynagogan palavan.

Kirjasarjan tarina jää kesken ja sen monien henkilöiden kohtalot avoimiksi. Gereon palaa Amerikkaan, mutta Charly jää Berliniin. Ja Fritze liittyy SS:ään.