Gummerus 2012
Kommentteja julkistamistilaisuudessa 12.9.2024
• Hieno kirja! Onnittelut J.P. Pulkkiselle, sivistyneelle kirjoittajalle, joka on nähnyt vaivaa taustoittaa Hansin ja saksalaisen perheen selviytymistarinaa. Samalla se sitoo kirjan Saksan historiaan tavalla, josta on suomalaiselle lukijalle suurta hyötyä.
• Mutta Hans, miksi et kirjoittanut itse tätä hienoa kirjaa, ja saksaksi? Ymmärrän, että siitä olisi tullut toisenlainen, ja lukijakunta olisi ollut erilainen, tosin myös laajempi. Mutta tarinasi eräänä Genscherin pojista olisi myös varmasti kiinnostanut saksalaisia lukijoita. Tosin saksalainen lukijakunta olisi odottanut enemmän ja ennen muuta enemmän Saksan Venäjä-politiikasta Schröderin kaudella. Niin myös minä.
• Olen lukenut varmasti kaikkien Saksan Moskovan-suurlähettiläiden muistelmat. Mutta mielenkiintoisin muistelmateos aihepiiristä on sittenkin Neuvostoliiton Bonnin-suurlähettilään (1986–91) Juli Kvitsinkin Vordem Sturm. Erinnerungen eines Diplomaten, 1993. Kvitsinki muistetaan ”metsäkävelystä“(Walk in theWoods) Paul Nizen kanssa 1982 keskimatkan INF-ohjuksia koskeneissa neuvotteluissa.
• Kvitsinkin muistelmia myytiin Sakassa satoja tuhansia ja hänestä tuli varakas mies. Muistelemat ovat rehellisen suorasukaiset ja kuten hän aluksi toteaa, hän luuli, että Bonn on tylsä pikkukaupunki, mutta kuten Hans itse kertoo, se oli pieni, mutta kaikkea muuta kuin tylsä kaupunki, minkä mielelläni vahvistan.
• Mainitsen Kvitsinkin sen takia, että me törmäsimme häneen syksyllä 1990, kun presidentti Koivisto päätti todeta Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen Suomen puolustusvoimia koskevat aserajoitukset mitättömiksi – ns. Operaatio PAX, jonka ensimmäisen muistion laadin pääsiäisenä 1990. Venäjän ulkoministeriö MID yritti varaulkoministeri Kvitsinkinjohdolla pakottaa Suomen pyörtämään kantansa, mutta, mutta Koiviston päätös piti.
• Kvitsinki palveli myöhemmin vielä suurlähettiläänä Oslossa 1997–2003, joten tapasin hänet vasta sen jälkeen. Mauno Koivisto halusi, että olisin puhunut hänen kanssaan operaatio PAXista, mutta siitä ei tullut mitään. Kommunistipuolueen Duuma-edustajana hän oli ylpeä kirjottamastaan kenraali Vlasovin joukkojen historiasta, jonka otsikko kertoo kaiken – ГенералВласов: путь предательства, eli ”Petturin tie” tarina Saksan palvelukseen menneistä sotavangeista ja heidän komentajastaan kenraali Vlasovista.
• Pidin tavasta, jolla Hans kuvaa suurlähettiläs Paul Gustavssonia. Hän oli kovan tason sopimusneuvottelija ja hänen tärkein neuvottelusavutuksenansa on epäilemättä v 1968 ydinsulkusopimuksen mukainen valvontasopimus IAEA:n kanssa vuonna 1971. Se oli ensimmäinen laatuaan ja toimi mallina myöhemmin neuvotelluille eri valtioiden ja IAEA:n välisille sopimuksille.
• Asuimme Paul Gustavssonin kanssa samoilla nurkilla Etu-Töölössä ja kohtasimme usein hänen jäätyään eläkkeelle. Yleensä tämä vei meidät pitkille kävelyille Töölön kaduilla.
• Niin, Venäjä tai kuten eräs puolustusministeri totesi Washingtonissa – Venäjä, Venäjä, Venäjä. Minäkin oli Münchenissä helmikuussa 2007. Istuin salissa Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin vieressä kuuntelemassa Putinin puhetta. Carlin reaktio oli välitön – ”Nu bliramerikanarna förbannade och tyskarna livrädda!” – Amerikkalaiset suuttuvat ja saksalaiset pelästyvät kunnolla. Onneksi seuraava puhuja oli Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates, joka totesi lakonisesti: I’m also an old spy, but I’ve been to a re-educationcamp. Sen sijaan ulkoministeri Steinmeierin puheenvuoro oli varovaisen mitään sanomaton ja kun totesin tämän Hansin tulevalle seuraajalle Moskovan-lähettiläänä, ystävälleni Ulrich Brandenburgille, oli reaktio vihaisen torjuva. Se Münchenistä ja Putinista. Myöhemmin illallisella Münchenin upeassa residenssissä Bayerin poliisipäällikkö kertoi miten hän hoitaa korkeiden venäläisten vieraiden turvallisuutta. Gorbatšovin ja Jeltsinin tyttärien matkoja huviloilleen Starnberger Seellä. Sitten hän katsoi minua ja kysyi: ”Warum hat Putin so vom Leder gezogen?” Miksi Putin oli niin vihainen?
• Hans muistelee hyvällä MIDin konsulipäällikköä Vladimir Kotenjovia, josta myöhemmin tuli Venäjän Berliinin-lähettiläs – Der Party Botschafter, kuten FAZ hän kutsui. Mies, joka järjesti loistavia juhlia ”RauschendeFeste” Unter den Lindenin upeassa residenssissä — Saksan teollisuuden sponsoroimana. Minä puolestani jouduin hakaukseen hänen kanssansa Moskovassa, sillä hän syytti Suomea haluttomuudesta helpottaa viisuminantoa, kuten Berlusconin Italia ja Schröderin Saksa olivat tehneet. Muistan yhä Hansin lohduttavat sanat – meillä on työnjako, Sinä ole the bad cop jaminä the good cop. Tosin Suomesta tuli ajan mittaan absoluuttisesti katsoen suurin Schengen-viisumien myöntäjä, mutta MIDiä ja Kotenjovia kiinnosti enemmän julkisuus kuin venäläisten viisumit.
• Minulla oli ilo Berliinissä luovuttaa Päiville Suomen Leijonan Ritarikunnan kunniamerkki ja Kotenjovit olivat luonnollisesti vieraitani.
• No se siitä, Kotenjov saavutti unelmiensa homman. Hänestä tuli GAZPROMin Saksan-johtaja ja hankki arvoisensa villan Grunewaldista, mutta vuotta myöhemmin hän sai kenkää tai kuten GAZPROMin vientijohtaja Aleksandr Medvedev totesi, siinä tehtävässä tarvitaan toisenlaisia avuja.
• Siirryttyäni Moskovasta Berliniin kesällä 2004 keskityin Saksan Venäjä-politiikan seuraamiseen. Valtiosihteeri Reinhard Silberberg pyysi minua kommentoimaan Venäjän tilannetta Saksan suurlähettiläskokouksessa puoli vuotta Putinin puheen jälkeen syksyllä 2007. Piirsin synkähkön kuvan ja Silberbergin kommentti oli ns. diplomaattinen: ”Kuulimme sekä valoisia ja synkempiä arvioita ja teidän Herr Botschafter arvio oli synkän puoleinen.” Totesin lyhyesti, että kulimme myös apologeettisia arvioita. Hansin seuraaja suurlähettiläs Walter Schmid tuli tilaisuuden päätyttyä kertoman minulle, etten oikein olen ymmärtänyt tilannetta Venäjällä. Laadin aika kovan raportin. Myös Saksan Helsingin suurlähettiläs Hanns Schumacher yritti neuvoa minua vielä Moskovassa ollessani, miten Suomen tulee hoitaa Venäjä-suhteitaan.
• Tämä kaikki tulee mieleen, kun seuraa Saksan itäisten osavaltioiden vaaleja ja Putin Verstehereiden voittokulkua tilanteessa, jossa Venäjän aloittama sota uhkaa koko Eurooppaa. Hitlerin ja sodan varjo Saksan yllä on pitkä. ”The German Angst” – pacifism, neutralism and anti-Americanism näkyy itäisessä Saksassa tavalla, jota on vaikea ymmärtää. Totesin silloin tällöin Berliinissä, että toisin kuin Saksa, Suomi hävisi oikeutetun sodan, sillä meidän kimppuumme hyökättiin.
• Hieno kirja! Onneksi olkoon Hans ja J.P. Pulkkinen!
