Jegor Gaidar analysoi neuvostoimperiumin tuhon

Helsingin Sanomat

René Nyberg

Ven√§j√§n kolmannen vallankumouksen keskushahmoista vain 83-vuotias Mihail GorbatŇ°ov el√§√§ yh√§. Boris Jeltsin kuoli 2007 ja h√§nen ensimm√§inen p√§√§ministerins√§ ja markkinatalousreformien toteuttaja Jegor Gaidar vuonna 2009.

Gaidar oli kuitenkin ehtinyt samana vuonna julkaista pääteoksensa Imperiumin tuho, joka nyt on saatavilla erinomaisena suomennoksena. Käsissä on häkellyttävän ajankohtainen teos, sensaatio.

Se on perusteellinen, historiaan vahvasti nojaava katsaus imperiumeista ja niiden v√§ist√§m√§tt√∂m√§st√§ tuhosta. Gaidarin sanoin: ‚ÄúImperiumin kivuton ja hallittu purkaminen ei ole onnistunut kenelt√§k√§√§n.‚ÄĚ

Gaidar kuvaa yksityiskohtaisesti, miten neuvostoimperiumi hajosi ‚Äď ja varoittaa yrityksist√§ luoda uusi.

Erityisen huolissaan Gaidar on ‚Äúkeinottelusta‚ÄĚ Ven√§j√§n ulkopuolelle j√§√§neiden ven√§l√§isten ongelmilla tai vetoamisesta ‚Äúimperiumin j√§lkeiseen tajuntaan‚ÄĚ.

Ellei Venäjä opi siitä, mitä sille ja muille imperiumeille tapahtui 1900-luvulla, maasta voi tulla uhka maailmalle. Se on Gaidarin mukaan kaikkein pelottavinta, mitä Venäjälle voi tapahtua.

Neuvostoliiton hajoamisen tärkein pidäke oli huoli ydinaseista, joita oli paljon ja joita oli ryhmitetty Venäjän federaation lisäksi Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Kazakstaniin. Erityisesti taktisia ydinaseita riitti.

Joulukuussa 1991 sovitun Neuvostoliiton hajottamisen suurin saavutus oli eroprosessiin verett√∂myys. Se esti Gaidarin mukaan ydinkatastrofin. T√§t√§ taustaa vasten on vaikea ymm√§rt√§√§, miten Ven√§j√§n julkisessa keskustelussa puolihuolimattomasti viittaillaan ydinaseisiin ja tarvittaessa niiden k√§ytt√∂√∂n. T√§llaisia √§√§nens√§vyj√§ ei Moskovasta ole kuultu sitten Nikita HruŇ°tŇ°ovin ylily√∂ntien.

Neuvostoliiton ajautuminen Leonid BreŇĺnevin ‚Äúpys√§htyneisyyden aikaan‚ÄĚ on tuttu tarina. Gaidar asettaa sen laajempaan yhteyteen ja pelkist√§√§ neuvostoj√§rjestelm√§n tuhon kyvytt√∂myydeksi ruokkia oma v√§est√∂. Suurvalta oli riippuvainen uudismaiden s√§√§st√§ ja √∂ljytuotannon tasosta. Edes √∂ljyn tuotannon lis√§√§minen ei kyennyt ratkaisemaan elintarvikekriisi√§.

Venäjä oli maailman suurin viljan viejä vuonna 1913, mutta Neuvostoliitosta tuli lopulta maailman suurin viljan tuoja.

Stalinin pakkokollektivisointi palautti maaorjuuden. Sitä seurannut varallisuuden siirto maalta kaupunkeihin oli mittakaavaltaan ennennäkemätön maailmanhistoriassa.

Sen aiheuttama tuho tuntuu yhä, sillä myös Putinin Venäjä on pakotettu tuomaan ruokaa.

‚Äú√Ąlyllisen tasonsa laskusta huolimatta‚ÄĚ neuvostojohto tiesi, ett√§ Ven√§j√§n vallankumous vuonna 1917 alkoi elintarvikemellakoista p√§√§kaupungissa. Vuoden 1991 kielenk√§ytt√∂ uhkaavasta n√§l√§st√§ muistutti tilannetta vuosina 1918‚Äď1921.

Moskovalta kuitenkin puuttui kyky ampua ja pidättää satojatuhansia saadakseen maaseudun luovuttaman viljaa kaupunkien ruokkimiseksi. Neuvostosupervallan ydin oli ollut vallanpitäjien kyky ja valmius käyttää rajoittamatonta valtaa omaa kansaa vastaan.

Tarvittiin vain kolme vuorokautta siihen, että supervalta lakkasi olemasta, sillä elokuussa 1991 armeija kieltäytyi ampumasta kansaa.

GorbatŇ°ov suostui Gaidarin mukaan radikaaleihin ydinaserajoituksiin saadakseen kipe√§sti kaivattuja luottoja l√§nnelt√§ valuutta- ja finanssikatastrofin pys√§ytt√§miseksi.

Gaidar lainaa erästä lukuisista kansalaiskirjeistä, joita kasvavassa hädässä kirjoitettiin hallitukselle. Helmikuussa 1991 leipäjonossa tuntikausia sinnitelleen koulupojan tuskainen purkaus saa Gaidarin pohtimaan, ettei hän ihmettelisi, jos tämä lapsuuden trauma saisi pojan aikuisena haaveilemaan imperiumin suuruuden palauttamisesta.

Suomea Gaidar sivuaa vain ohimennen. Kuvatessaan lähestyvää konkurssia hän mainitsee Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) puheenjohtajan Yrjö Hakasen hätähuudon kesäkuussa 1991. NKP:llä ei enää ollut mahdollisuuksia auttaa talousahdinkoon ajautunutta veljespuoluetta.

Kirjan ajankohtaisuutta korostaa sen analyysi Venäjän uudistusten pysähtymisestä vuonna 2003 tapahtuneeseen Mihail Hodorkovskin pidättämiseen. Seuraavana vuonna lakkautettiin kuvernöörien suorat vaalit, joihin on tosin valvotussa muodossa palattu myöhemmin.

Vaalijärjestelmää ja ehdokasasettelua muuttamalla duumalta vietiin kyky haastaa hallituksen politiikka. Nyky-duuma on kaukana siitä ärhäkästä parlamentista, jonka Venäjän hallitus joutui vielä Putinin alkuvuosina ottamaan huomioon.

Venäjän poliittinen järjestelmä on yhä autoritaarisempi. Venäjä ei tunnetusti ole oikeusvaltio, eikä omaisuuden suoja ole taattu.

Gaidarin mukaan autoritaariset valtiaat eivät tunnusta omistusoikeutta. Omistusoikeuden puute ja siihen liittyvä yrittämisen epävarmuus on Venäjän suurin rakenteellinen heikkous.

Venäjä on kahdenkymmenen vuoden jälkeen yhä energian ja raaka-aineiden viennistä riippuvainen valta, jolla kuitenkin on, toisin kuin Neuvostoliitolla, erittäin suuret reservit turvanaan.

Autoritaariselle vallalle on tyypillistä usko siihen, että valtaan on noustu ainiaaksi. Venäläiset ihailevat ja kadehtivat Kiinaa, joka on luonut järjestelmän, jossa se kymmenen vuoden välein vaihtaa ja uusii johdon.

Ven√§j√§n kriisin ydin on vallan legitimiteetti eli puuttuva j√§rjestelm√§, jolla seuraaja valitaan. Viime torstaina (23. 10.) Kremlin hallinnon varap√§√§llikk√∂ VjatŇ°eslav Volodinin vakuutti SotŇ°iin kokoontuneille kansainv√§lisille tutkijoille, ettei ilman Putinia t√§n√§√§n olisi Ven√§j√§√§.

Seuraajakysymyksessä Venäjä ei oleellisesti poikkea muista autoritaarisista maista, joita maailmalla riittää muun muassa Ivy-maissa.

Kirjoittaja on Suomen entinen Moskovan- ja Berliinin-suurlähettiläs.