Ensimmäiselle postille Moskovaan lähetetyllä avustajalla oli monta tehtävää.
Merkittävin roolini oli toimia isännöitsijänä ja valvoa suurlähetystön peruskorjaus
1974–75.
Toinen mieliinpainuva tehtävä oli toimia konsulina. Viisuminanto oli verkkaista ja
asiointi tapahtui ensimmäisen kerroksen tiskillä. Konsuli istui pienessä huoneessa
sisääntuloaulan tuntumassa. Eräs viisumiasiakas jäi mieleen, sillä hän parkkeerasi
Porschensa lähetystön eteen. Kyseessä oli Victor Luis, tunnettu KGB:n laskuun
tietoja ja juoruja välittävä ns. toimittaja. Kun kysyin Suomen matkansa tarkoitusta,
vastaus taisi olla turismi. Hän sai viisuminsa, kuten yleensä kaikki muutkin harvat
yksittäiset neuvostokansalaiset, jotka sitä hakivat.
Mieleen jäi myös kaksi keski-ikäistä naista, jotka neuvostopassista huolimatta
puhuivat virheetöntä suomea. Kysyin ovatko he 1930-luvun loikkareiden jälkeläisiä,
mistä he eivät pitäneet, mutta hekin pääsivät Suomeen.
Portugalin neilikkavallankumous keväällä 1974 toi lähetystöön portugalilaisia. En
muista millaisia asiakirjoja heillä oli, mutta heidän referenssinsä oli Ulf Sundqvist,
jonka he kertoivat tuntevana hyvin. Hekin pääsivät Suomeen.
Osalleni tuli erilaista tapahtumia kuten suomalaisten vankien tapaaminen Butyrkan
vankilassa. Yleensä tuomitut olivat rötöstelleet juovuspäissä ja vapautuivat aika
nopeasti. Mutta jos esimerkiksi kolari oli aiheuttanut neuvostokansalaisen
kuolemaan, niin sitä tuli vankilatuomio, joka istuttiin Mordvan ulkomaalaisille
tarkoitetulla leirillä. Sieltä heidät tuotiin vankijunalla Moskovaan tapaamaan Suomen
konsulia.
Myös suomalaisten asiakkaiden asioita jouduin hoitaman. Mieliinpainuvin oli Hertta
Kuusisen passin uusiminen ja sen palauttaminen. Olin ylioppilaspoliitikkona
tutustunut Herttaan ja hän soitti minulle Moskovasta, jossa hän oli Kuntsevon
eliittisairaalassa. Omien sanojensa mukaan hänen tapauksensa oli lääkärien
mukaan ”mielenkiintoinen”. Hän tarvitsi uuden passin ja halusi siihen värikuvansa,
jonka hän toimitti lähetystöön. Kului joku viikko ja kuulimme, että Hertta oli
menehtynyt rintasyöpään. Jonkin ajan kuluttua lähetystöön tuli mies tapaamaan
konsulia. Hätkähdin, edessäni seisoi ilmiselvä Otto Ville Kuusinen. Mutta kyseessä
oli hänen Riikka-tyttärensä poika Matti Kuusinen, Petroskoin yliopiston suomen
kielen professori, joka palautti tätinsä passin. Hän puhui moitteetonta suomea, tosin
hitaanlaisesti.
Myös Kristiina Halkolalla ja Eero Melasniemellä oli asiaa konsulille. Olivat
matkalla Petroskoihin junalla, ja jotakin puuttui tai joku paperi piti saada lähetystöstä.
Kohtaaminen oli jännittynyt. Taisin mahtavana konsulina vähän kiusoitella nokkavaa
pariskuntaa.