“Olette kajonneet yya-sopimukseen”

Kanava 1/2008

REN√Č NYBERG 

Suomen hallitus ilmoitti 21. syyskuuta 1990, että maan suvereenisuutta rajoittavat vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen määräykset olivat menettäneet merkityksensä. Presidentti Mauno Koivisto tulkitsi samaan aikaan uudelleen myös sodanjälkeisessä Suomessa kaikkea hallinnutta yya-sopimusta. Mutta miten kaikki tapahtui?

‚ÄĚ Olette kajonneet yya-sopimuksen‚ÄĚ, sanoi Ruotsin Helsingin suurl√§hetyst√∂n ministerineuvos ja erinomainen Suomen-tuntija Krister Wahlb√§ck syyskuun 1990 lopulla pist√§ytyess√§√§n ty√∂huoneessani ulkoministeri√∂ss√§ Merikasarmissa. Wahlb√§ck havaitsi tabun rikkomi¬≠en ensimm√§isen√§. Suomen hallitus oli 21. syyskuuta ilmoittanut, ett√§ Suomen suvereenisuutta rajoittavat vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen m√§√§r√§ykset olivat menett√§neet merkityksens√§. Presidentti Mauno Koivisto oli samaan aikaan my√∂s tulkinnut uudelleen sodanj√§lkeisess√§ Suomessa kaikkea hallinnutta sopimusta. Sopimus yst√§vyydest√§, yhteisty√∂st√§ ja avunannosta (yya) oli huhtikuussa 1948 allekirjoitettu Stalinin l√§sn√§ollessa. Se sis√§lsi kaikkien Neuvostoliiton sodanj√§lkeisten sopimusten tavoin viittauksen “Saksaan tai Saksan kanssa liittoutuneisiin maihin”.

Yhdistyneen Saksan suvereenisuuden lähestyvä palauttaminen pakotti Suomen hallituksen huolehtimaan siitä, että Suomikin vapautti itsensä sodanjälkeisistä rajoituksista. Ensisijaisesti kyseessä olivat Pariisin rauhansopimuksessa Suomelle asetetut rajoitukset. Hallitus ei kuitenkaan tyytynyt vain ilmoittamaan Pariisin rauhan sotilaallisia, muun muassa Saksaan viittaavia määräyksiä vanhentuneiksi, vaan presidentti Koivisto tulkitsi myös yya-sopimukseen sisältyvän viittauksen Saksaan asiallisesti vanhentuneeksi.

Krister Wahlbackin huomaama tabun särkeminen oli sivujuonne operaatiossa PAX; suunnitelmat Suomen vapauttamiseksi rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista saivat tuon nimen sähköposteissa. Samalla se oli symbolisesti merkittävä vapautumisen askel.

Euroopan tilanne muuttui nopeasti Berliinin muurin sortumisen j√§lkeen. Tarve vapautua rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista oli Suomen sodanj√§lkeisess√§ politiikassa pysyv√§ tekij√§. Kun Mihail Gorbatsov otti teht√§v√§kseen neuvostoj√§rjestelm√§n uudistamisen, Suomi oli tulkintamuutosten avulla jo k√§yt√§nn√∂ss√§ p√§√§ssyt irti useimmista merkitt√§vist√§ rajoituksista. Oikeastaan j√§ljell√§ oli vain kaksi ehtoa, jotka yh√§ rajoittivat mahdollisuuksia vahvistaa Suomen puolustuskyky√§. T√§rkein oli kielto hankkia “saksalaista alkuper√§√§ tai mallia olevaa” asej√§rjestelmi√§. Kiellettyj√§ olivat my√∂s siviililen¬≠tokoneet, “jotka ovat saksalaista tai japanilaista mallia tahi joissa on saksalaista tai japanilaista valmistetta tahi mallia olevia suurempia koottuja osia”.

Mahdollisuus eurooppalaisten asej√§rjestelmien osta¬≠miseen vaikeutui vuosien mittaan, kun melkein kaikissa asej√§rjestelmiss√§ oli mukana saksalaisia komponentteja. Sama syy hankaloitti my√∂s helikoptereiden ja len¬≠tokoneiden hankintaa. Toinen rajoitus oli kielto antaa sotilaallista koulutusta “Suomen maavoimiin, sotalaivastoon tai ilmavoimiin kuulumattomille” henkil√∂ille. Toisin sanottuna kiellettiin Ruotsin kodinturvajoukkojen (Hemv√§rnet) tapaisen vapaaehtoisen maanpuolustusj√§rjest√∂n yll√§pit√§minen; Hemv√§rnet oli perustettu 1940 talvisodan j√§lkeen esikuvanaan Suomen suojelus¬≠kuntaj√§rjest√∂. Nykyisin vapaaehtoisten maanpuolustus¬≠j√§rjest√∂jen sotilaallinen koulutustoiminta on Suomen maanpuolustuksen luonteva osa. Ajatus suojeluskun¬≠tien uudelleenperustamisesta hyl√§ttiin jo 1990-luvun alussa; tarvetta ei en√§√§ ollut, ja my√∂s uhkakuva oli muuttunut.

Muut Pariisin rauhansopimuksen rajoitukset joko sis√§ltyiv√§t kansainv√§lisiin sopimuksiin, muun ydinasei¬≠den levi√§misen est√§missopimukseen, tai olivat menett√§neet kaiken kiinnostavuutensa, kuten torpedoveneiden omistamiskielto, kun itse torpedot eiv√§t olleet kiellettyj√§ ja ohjusveneet tulkittiin sallituiksi. My√∂s kielto pit√§√§ “veden alla kulkevia aluksia” osoittautui vanhentuneek¬≠si. Kun Ruotsi tarjoutui 1990-luvulla myym√§√§n k√§ytettyj√§ sukellusveneit√§ edulliseen hintaan, Suomi torjui tarjouksen. Uuden aselajin perustaminen merivoimiin olisi tullut liian kalliiksi.

On syytä mainita, ettei Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa käsitelty missään vaiheessa rauhansopimuksen sotilaallisten rajoitusten yhteydessä. Demilitarisoinnilla on pitkä esihistoria, joka juontuu Krimin sodasta ja Kansainliiton 1921 tekemästä päätöksestä saakka. Vuoden 1940 määräykset saarten demilitarisoinnista saatettiin jälleen voimaan Pariisin rauhansopimuksessa 1947. Kysymys nousi uudelleen esiin myöhemmin, mutta se on toinen tarina, ja siinä Krister Wählback oli presidentti Koiviston ja Carl Bildtin hallituksen yhteysmies.

“BALKANIN SATELLIITIT JA SUOMI”

Puolustusministeriö esitti marraskuussa 1989 ulkoministeriölle, että rauhansopimuksen Saksaa koskevien määräysten uudelleentulkitseminen oli tarpeellista. Tuota menetelmää Suomi käytti sodanjälkeisella kaudella. Suomi oli yksipuolisilla tai osapuolten yhteisillä tulkinnoilla 1940-luvulta saakka laajentanut vähitellen vapauttaan puolustuksensa kehittämiseen. Rajoitukset olivat alkuaan tulleet yllätyksen tietoon 1946 hieman ennen Pariisin rauhankonferenssia. Neuvostoliiton äkeä ulkoministeri Molotov ei sallinut minkäänlaista keskustelua tekstistä, ja hänen brittiläinen virkaveljensä vaikeni. Suomi saattoi vain allekirjoittaa ja olla kiitollinen siitä, että edes sai rauhansopimuksen.

Professori Tuomo Polvinen pystyi vasta paljon my√∂hemmin, Britannian arkistojen avauduttua 1970-luvun lopulla, toteamaan, ett√§ aloitetta sotilaallisten rajoitusten sis√§llytt√§miseksi rauhansopimukseen ei ollut tehnyt Moskova, vaan Lontoo. Neuvostoliitto vastusti sotilaallisia rajoituksia. Britannian sotilasjohto ( Chiefs of Staff Committee) luonnosteli vaatimuksensa elokuussa 1945 laaditussa muistiossa, joka sai otsikon Peace treaties with Italy, the Balkan satellites, and Finland. Brittien motiivit olivat ilmeisen selv√§t, he pelk√§siv√§t “Balkanin satelliitti¬≠valtioiden” ja Suomen sotilaallisten voimavarojen lis√§√§v√§n Neuvostoliiton sotilaallista toimintakyky√§. Vaikeata on sen sijaan ymm√§rt√§√§ Britannian sotilasasiamiesten toimia, kun he viel√§ 1950-luvulla vaativat selityst√§ siit√§, miksi Suomi ei ollut h√§vitt√§nyt “ylim√§√§r√§ist√§ sotamateriaalia”, kuten rauhansopimuksessa edellytettiin. On my√∂s aihetta kiinnitt√§√§ huomiota siihen, ett√§ Suomen ostaessa 1977 brittilaisia Hawk-harjoitush√§vitt√§ji√§ britit korostivat, ett√§ saksalais-ranskalaisten Alpha Jetien hankkiminen olisi ollut rauhansopimuksen vastaista.

Suomen puolustuksen rakentaminen oli sodanj√§lkeisin√§ vuosina monimutkainen ja vaativa teht√§v√§. Historian n√§k√∂kulmasta on suoranainen uroty√∂, ett√§ Suomi yleens√§ onnistui s√§ilytt√§m√§√§n sotilasperinteens√§ ja pit√§m√§√§n huolta puolustusvoimiensa organisatorisesta ja materiaalisesta perustasta. Oli “talvehdittava”, eik√§ ollut mitenk√§√§n itsest√§√§n selv√§√§, ett√§ Suomi onnistui s√§ilytt√§m√§√§n muun muassa ilmavoimansa ja harjoittamaan sotilaallista tiedustelutoimintaa. My√∂hemmin molempia mainittuja priorisoitiin voimakkaasti, ja niiden merkitys puolueettomuuspolitiikan uskottavuudelle osoittautui ratkaisevan t√§rke√§ksi. Etenkin tiedustelu¬≠toiminta oli force multiplier.

Kun Ruotsilla vuoden 1950 vaiheilla oli maailman neljänneksi suurimmat ilmavoimat Yhdysvaltain, Britannian ja Neuvostoliiton jälkeen eli noin 1 000 hävittäjää, muun muassa ruotsalaisvalmisteisia J-29 Tunnan -suihkukoneita, Suomella oli 54 Messerschmitt 109- G-konetta seka 69 muuta romutettavaksi valmista len­tokonetta. Lisäksi oli vielä tulkittava Pariisin rauhan määräyksiä sallitusta 60 koneen määrästä.

Sodanjälkeisessä Suomessa puolustuspolitiikka oli mutkikasta ja puolustusmäärärahat olivat pienet. Kun Paasikivi 1947 torjui Stalinin kutsun vierailulle Mosko­vaan muun muassa vedoten korkeaan ikäänsä (77 vuot­ta), hän tiesi, mitä generalissimus toivoi. Paasikivi yritti vastustella kutsua vielä ystävyyssopimuksen allekirjoittamiseen sen jälkeen, kun rauhansopimus oli tullut voimaan syyskuussa 1947. Kun Paasikiven viimeistä ja ainoata sodanjälkeistä Moskovan-vierailua valmisteltiin 1955, 85-vuotias presidentti halusi kytkeä yya-sopimuksen uusimisen rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamiseen. Saadessaan tiedon, että Hrustsov oli valmis luovuttamaan Porkkalan vuokra-alueen takaisin, Paasikivi kuitenkin luopui hankkeesta.

YHTEISI√Ą TULKINTOJA

Kekkonen otti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamisen ensi kerran puheeksi Hrustsovin kanssa 1957. Neuvostoliiton vastauksessa ehdoksi asetettiin kuitenkin läheisempi sotilaallinen yhteistyö yya-sopimuksen puitteissa. Neuvostoliitto oli myös valmis luopumaan Ahvenanmaan demilitarisoinnista, jos Suomi olisi valmis sotilaalliseen yhteistoimin­taan. Sille tielle Suomi ei halunnut lähteä, eikä Suomi pitänyt yya-sopimusta myöhemminkään sotilaallisena liittosopimuksena.

Puolustuspoliittinen tilanne oli monella tavalla ristiriitainen. Rauhansopimuksen rajoitukset olivat poh­jimmiltaan mahdottomia yya-sopimuksen asettamis­ta tehtävistä suoriutumisen kannalta. Samaa voidaan sanoa Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Syksyn 1961 noottikriisi ja sen uhkaava sotilaallinen pohjasävel merkitsivät käännekohtaa, josta alkoi Suomen puolustuskyvyn johdonmukainen kohottaminen puolueettomuus­politiikan tueksi.

Suomen ilmavoimat olivat brittilaisten Folland Gnat- ja Vampire-koneiden hankinnalla p√§√§sseet suih¬≠kumoottorikauteen, mutta nyt tarvittiin moderneja h√§vitt√§ji√§ ja ennen kaikkea ilmatorjuntaohjuksia. Suomen ilmavoimien runkona olivat MiG-21- jaJ-35 Draken koneet vuoteen 1995 saakka, jolloin 64 amerikkalaisesta F-18 Hornet -koneesta ensimm√§iset saatiin palvelus-k√§ytt√∂√∂n. Ennen muuta oli tulkittava rauhansopimuk¬≠sen kieltoa pit√§√§, valmistaa tai kokeilla “mink√§√§nlaisia omalla k√§ytt√∂voimalla kulkevia taikka ohjattavia ammuksia”. Melkein kuin j√§lkikaikuna brittien sodanj√§lkeisist√§ ep√§luuloista saatiin todeta, etteiv√§t neuvotte¬≠lut ohjuksista Lontoon tai Washingtonin kanssa olleet lainkaan helpompia kuin neuvottelut Moskovassa.

Viimeinen yhteinen tulkinta Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista m√§√§r√§yksist√§ koski “kosketuksetta r√§j√§ht√§vi√§ herkkyysmekanismin avulla sytytett√§vi√§ merimiinoja”. Suomi hankki erityisemp√§√§ huomiota her√§tt√§m√§tt√§ moderneja her√§temiinoja sek√§ Neuvostoliitosta ett√§ Britanniasta 1983. Alivaltiosihteeri Kei¬≠jo Korhosen avustajana sain tilaisuuden n√§hd√§, miten varovasti Suomen ulkoasiain ja puolustusvoimien johto toimivat. Teht√§v√§ni oli henkil√∂kuriirina vied√§ luonnos ulkoministeri√∂st√§ Ritarikadulta P√§√§esikuntaan Kaartin kasarmiin ja noutaa se sielt√§ takaisin. Uudelleentulkintaehdotuksen oli k√§sin kirjoittanut vara-amiraali Jan Klenberg, ja Korhonen kommentoi sit√§.

Jälleen uuden rauhansopimuksen uuden tulkinnan tavoittelu ei Berliinin muurin kaaduttua tuntunut tyydyttävältä menettelytavalta. Vastauksessaan puolustusministeriön esitykseen maaliskuussa 1990 ulkoministeriöin poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg myönsi nopean kehityksen yhä voimakkaammin osoittavan Pa­riisin rauhan rajoitukset vanhentuneiksi. Oikeudellisen osaston päällikön Eero Kekomäen johtama toimikunta selvitti muiden Pariisissa tehtyjen sopimusten kohtaloa. Suhtauduin tehtävään epäilevästi. Yleisesti tiedettiin, että kaikki muut maat Suomea lukuun ottamatta olivat jo varhaisessa vaiheessa viitanneet kintaalla Pariisin rauhan rajoituksille. Sotilaallisia doktriineja käsitelleessä Etykin seminaarissa Wienissä tammikuussa 1990 Suomi oli ainoana maana viitannut rajoituksiin, jotka edelleen koskivat maan puolustusvoimia.

Olin ulkoministeriön turvallisuuspoliitiikan toimiston päällikkönä joutunut varsin paljon tekemisiin rauhansopimuksen ja sen tulkinnan kanssa. Maan­puolustuskurssien opettajana olin sotapelien yhteydessä useasti keskustellut rauhansopimuksen tulkinnasta. Kriisiskenaariossa jännitys kiristyi Pohjolan lähilueilla ja Suomen hallituksen oli kohotettava valmiutta. Sota­peli oli kolmiviikkoisen kurssin jännittävä kohokohta. Yleisesti tiedettiin, että Pariisin rauhansopimus kielsi Suomea pitämästä 34 000 miestä suurempia maa- ja 60 lentokonetta suurempia ilmavoimia ja niin edelleen. Kurssilaiset halusivat tietää, oliko Suomella oikeutta edes osittaiseen liikekannallepanoon ja siten rauhansopimuksessa ilmoitettujen rajoitusten ylittämiseen. Kiistelin korkeissa viroissa olevien lakimiesten ja tunnettujen professorien kanssa, jotka halusivat tulkita tekstin sananmukaisesti mutta tunsivat historiallisen kontekstin ja ennakkotapaukset huonosti tai eivät tunteneet niitä lainkaan. Minun oli ollut pakko paneutua rauhansopimukseen.

OPERAATIO PAX

Saksassa tapahtuvan kehityksen takia k√§vi yh√§ ilmeisemm√§ksi, ett√§ koko sodanj√§lkeinen asioiden j√§rjestys kaipasi tarkistamista. Se avasi Suomellekin mahdollisuuden p√§√§st√§ irti vanhentuneista rajoituksista. Huomioni kiintyi siihen, ett√§ kaikki rauhansopimuksen Saksaan liittyv√§t m√§√§r√§ykset – liittoutuneiden Saksaa koskeviin p√§√§t√∂ksiin viittaamista ja saksalaisomaisuu¬≠den k√§sittely√§ koskevia m√§√§r√§yksi√§ lukuun ottamatta – sis√§ltyv√§t rauhansopimuksen “III osaan”, jonka otsikkona on “Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia kos¬≠kevat m√§√§r√§ykset”. Ja III osa on kaiken kaikkiaan ainoa rauhansopimuksen osa, joka sis√§lt√§√§ s√§√§d√∂ksi√§ m√§√§r√§ysten muuttamisesta. T√§m√§ voisi tapahtua joko “Liittoutuneiden ja Liittyneiden valtojen sek√§ Suomen v√§lisell√§ sopimuksella tai, sen j√§lkeen kun Suomi on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien j√§seneksi, turvallisuusneuvoston ja Suomen v√§lisell√§ sopimuksella”. – Siin√§ oli ratkaisu. Nyt oli punnittava vaihtoehtoja ja saatava poliittinen johto suostumaan siihen, ett√§ Saksan tapahtumien dynamiikkaa k√§ytett√§isiin hyv√§ksi. Operaatio PAX oli syntynyt.

Jaakko Blomberg oli aluksi epäilevällä kannalla, mutta ei torjunut ideaa. Hänen oli ensisijaisesti saatava presidentti Koivisto vakuuttumaan asiasta. Ensimmäisessä luonnoksessani, joka oli päivätty 10. huhtikuuta 1990, esitin olettamuksen, että niin sanotuissa 2 + 4 -neuvotteluissa päädyttäisiin Saksan kanssa solmittavan rauhansopimuksen korvaavaan tulokseen ja että Neuvostoliitto joutuisi luopumaan yhdistyneen Saksan Nato-jäsenyyteen kohdistuvasta vastustuksestaan. Vasta Gorbatsovin vieraillessa Washingtonissa 30. toukokuuta Neuvostoliitto hyväksyi sen, että uudelleen yhdistyneellä Saksalla oli Etykin vuoden 1975 loppu­asiakirjan mukaisesti oikeus liittoutumiseen eli Naton jäsenyyteen.

Asia pysyi h√§mm√§stytt√§v√§n hyvin salassa, mutta mit√§√§n p√§√§t√∂ksi√§ ei tehty ennen loppukes√§√§. Blomberg pyyhki viittauksen mahdolliseen ratkaisuun eli rauhansopimuksen III osan kumoamiseen luonnoksestani ulkoministeri Pertti Paasion vastaukseksi kansanedustaja Tuure Junnilan toukokuussa 1990 esitt√§m√§√§n kysymykseen. Junnila esitti asiansa suorasukaisesti: “Onko Hallitus sit√§ mielt√§, ett√§ aika on kypsynyt Pariisin rauhansopimuksen Suomen puolustusvoimille asettamista rajoituksista vapautumiselle, ja jos on, aikooko Hallitus k√§ynnist√§√§ neuvotteluprosessin, joka on tarpeen noiden rajoitusten poistamiseksi ja samalla Suomen valtion t√§ysivaltaisuuden palauttamiseksi my√∂s t√§ss√§ kohden?”

Kysymyksen ajankohtaisti my√∂s anomus siviiliteht√§viin tarkoitetun pelastushelikopterin hankkimiseksi Ahvenanmaalle. Kyseess√§ oli MBB:n, Messerschmitt¬≠Bi√∂lkow-Blohmin, valmistama helikopteri. Hallitus antoi suostumuksensa t√§h√§n, ja 6. kes√§kuuta 1990 p√§iv√§ttyyn esittelymuistioon sis√§ltyy ehdotus, miten olisi vastattava lehdist√∂n mahdollisiin kysymyksiin, jos p√§√§t√∂ksen periaatteellinen poikkeavuus Pariisin rauhan tiukoista rajoituksista her√§tt√§isi huomiota. Ulkoministeri√∂n ehdotus oli rohkea. “Rauhansopimus ei saa est√§√§ normaalia kaupank√§ynti√§ Saksan kanssa muuttuvassa Euroopassa. Saksan kysymyksen kehitys pakottaa meid√§t tarkastelemaan Pariisin rauhansopimuksen Saksaa koskevia m√§√§r√§yksi√§.” Presidentti ei kuitenkaan hyv√§ksynyt ehdotusta.

Olin heti huhtikuussa tilannut selvityksen Pariisin rauhan sotilaallisten määräysten synnystä ja niiden tulkinnan historiasta rauhansopimuksen historian parhaalta tuntijalta, eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visurilta. Olin huolissani operaatio PAXista ja kehotin sen takia varsin varomattomasi Visuria myös tarjoamaan kirjoitusta tästä aiheesta Helsingin Sanomille. Onneksi toimitus ei kuitenkaan oivaltanut kysymyksen ajankohtaista merkitystä eikä hyväksynyt tarjousta. Vilkas lehdistökeskustelu Saksasta ja Saksan tapahtumien merkityksestä Suomelle kosketteli hämmästyttävän vähän Pariisin rauhaa, mutta yya-sopimuksesta sen sijaan keskusteltiin innokkaasti.

FAIT ACCOMPLI

Varmistuttuani sotilasjohdon tuesta ja neuvoteltuani Kekomäen kanssa otin asian esiin Blombergin kanssa matkallamme Osloon 28. elokuuta 1990. Aika oli tehnyt tehtävänsä, ja hioimme nopeasti luonnoksen hallituksen päätökseksi. Mahdollisuus YK:n turvallisuusneuvoston kytkemiseksi mukaan oli jo toukokuussa hylätty Рsitä pidettiin epäkäytännöllisenä. Eräässä neuvonpidossa puolustusministeriön kansliapäällikön kenraali­luutnantti Aimo Pajusen luona keskusteltiin presidentti Koiviston suhtautumisesta. Läsnä oli ylin sotilasjohto, puolustusvoimien komentaja, amiraali Klenberg ja pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Gustav Hagg­lund, sekä Pajusen avustaja, tohtori Pauli Järvenpää ja minä.

Järvenpää oli yhteysmieheni, ja me olimme kevään ja kesän aikana yhdessä hioneet taktiikkaa operaatio PAXin toteuttamiseksi. Ulkoministeriö ja sotilasjohto eivät tuolloin kumpikaan tunteneet presidentti Koi­viston täsmällistä suhtautumista operaatio PAXiin. Pajunen kertoi, että Koivisto oli 1982 aluksi suhtau­tunut epäilevästi herätemiinoja koskevaan uudelleen­tulkintaan, mutta hyväksynyt ehdotuksen jonkin ajan kuluttua. Amiraali Klenberg painotti luottamustaan presidentin arvostelukykyyn ja totesi, että tämä tekee päätöksen, kun se on tehtävä.

J√§ljell√§ oli kaksi vaihtoehtoa: oli joko tiedustelta¬≠va rauhansopimuksen tarkeimpien allekirjoittajien eli Neuvostoliiton ja Britannian kantaa tai ilmoitet¬≠tava Moskovalle ja Lontoolle hallituksen p√§√§t√∂ksest√§. Saksan yhdistymiskehityksen kiivas vauhti sai vaaka¬≠kupin painumaan j√§lkimm√§isen vaihtoehdon puolelle. Kun Moskova p√§√§tettiin saattaa tapahtuneen tosiasian eteen, hankkeen salassapitoa oli entisist√§√§nkin tiuken¬≠nettava. Ehdotukseen ly√∂tiin leima “eritt√§in salainen”, ja se jaettiin vastaanottajilleen numeroituina kappaleina 1. syyskuuta. V√§ltimme my√∂s vastaamasta It√§vallan suurl√§hettil√§√§n suoraan kysymykseen Pariisin rauhansopimuksen rajoituksia koskevista Suomen suunnitelmista Saksan suvereenisuuden juuri palautuessa. Pelk√§simme vuotoa.

Talia vilin George H. W. Bush ja Mihail Gorbatsov saapuivat lyhyellä varoitusajalla järjestettyyn kahdenkeskiseen, Persianlahden kriisiä koskevaan huippukokoukseensa, joka pidettiin Helsingissä 7-8. syyskuuta 1990. Ilmoittamatta ulkoministeriölle Koivisto päätti ottaa asian esiin Gorbatsovin kanssa. Hän määräsi kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan pyytämään, että KGB:n residentti Feliks Karasjov ilmoittaisi tästä Gorbatsoville hänen neuvonantajansa Anatoli Tsernjajevin välityksellä. Kekkonen oli käyttänyt tätä menetelmää esimerkiksi 1973, kun Suomi solmi vapaakauppasopimuksen EEC: n kanssa.

Kun Kalela sitten kysyi Helsingissä Tsernjajevilta, oliko hän saanut viestin, tämä vastasi myöntävästi ja vakuutti, ettei Neuvostoliitolla ollut mitään Suomen suunnitelmia vastaan. Gorbatsov oli valmis keskustelemaan asiasta, jos niin haluttiin. Kuten Koivisto muistelmissaan kuvaa, Gorbatsov oli täysin uppoutunut Neuvostoliiton sisäiseen tilanteeseen, ja Koivisto päätti olla ottamatta asiaa esille vieraansa kanssa.

Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID РNeuvostoliiton ulkoministeriö Рtiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti Рja ilmoittamatta ennakolta asiaansa Рsuurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.

Presidentin kansliassa vallitsi Kekkosen ajan kuri, eikä Kalela ilmoittanut edes ulkoministeriön johdolle presidentiltä saamistaan tehtävistä tai tiedoista. Britannian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö John Weston ilmaisi suurlähettiläs Ilkka Pastiselle tyytymättömyytensä sen johdosta, että Suomi oli informoinut Moskovaa, mutta ei ollut kertonut mitään Lontoolle. Hän paljasti, että brittien tietolähde oli Kvitsinski, joka oli 2 + 4 -ryhmän ulkoministerien viimeisessä ja ratkaisevassa kokouksessa Moskovassa 12. syyskuuta kertonut Britannian ulkoministerille Douglas Hurdille Suomen suunnitelmista. Talvitien mukaan Kvitsinski kertoi myöhemmin brittien ihmetelleen, aikoiko Neuvostoliitto sallia sen, että suomalaiset toteuttavat aikeensa.

Vasta jälkeenpäin selvisi, miten suuret muutokset Moskovassa olivat. Takaovikanava, jonka Kekkonen oli luonut ja jota Koivistokin käytti, ei enää toiminut entiseen tapaan. Tiedot, jotka oli aiemmin tarkoitettu neuvostojohdolle, päätyivät nyt valvomattomasti ja epäyhtenäisesti MID:n käsiin ja kuten saatiin havaita korkeille virkamiehille, jotka toimivat presidentin politiikkaa vastaan. Mutta ennen kuin ehdimme pohtia tätä asiaa, oli operaatio PAX vietävä läpi ja vastattava sitten Kvitsinskin yrityksiin saada Suomi vesittämään päätöksensä sisältö.

Viime tingassa meille selvisi, että operaatio PAX vaati sivustatuekseen sen, että pyyhimme syrjään myös yya-sopimukseen sisältyvän viittauksen Saksaan. Blom­berg hankki presidentin hyväksymisen, ja suurlähettiläs Talvitie joutui käymään MID:ssa toisen kerran samalla viikolla.

Hallituksen 21. syyskuuta 1990 tekem√§ paatos sai kiitt√§v√§n vastaanoton. Se oli ratkaisevaa operaatio PAXin menestykselle. Neuvostoliiton yrityksill√§ saada Suomi harkitsemaan asiaa uudelleen ja hyv√§ksym√§√§n vapaa¬≠ehtoisesti uusia rajoituksia ei ollut mit√§√§n mahdollisuuksia sen j√§lkeen, kun Koiviston p√§√§t√∂st√§ pidettiin yksimielisesti diplomaattisena riemuvoittona. Saksalainen Frankfurter Allgemeine Zeitung -sanomalehti tiivisti osuvasti yleisen k√§sityksen Suomen toiminnasta p√§√§kirjoituksessaan: Lautlos aber rasch (√Ą√§nett√∂m√§sti, mutta nopeasti). Ruotsalaisessa Dagens Nyheter -sanomalehdess√§ Stefan Lundberg kiitteli sit√§, miten Koivisto oli “siepannut tilaisuuden lennosta”. Lars Borgstrom kuvaili Goteborgs-Postenissa, miten “Suomi on heitt√§nyt pois viimeiset suvereenisuuttaan rajoittaneet kahleet”, ja jatkoi: “Uusi asema, jonka Suomi on saavuttanut muutamilla reippailla askelilla, merkitsee menestyst√§ etenkin henkil√∂kohtaisesti Mauno Koivistolle.”

“YOU SOLD US DOWN THE RIVER”

Blombergin oli kuitenkin vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin. Blomberg joutui Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa 16. lokakuuta. Viel√§ nykyisinkin Blomberg pit√§√§ tuota matkaa yhten√§ kaikkein hankalimmista urallaan. H√§n meni MID:hen tiet√§m√§tt√§ takaoven kautta v√§litetyst√§ tietojen vaihdosta ja ilman presidentin ohjeita. Koivisto oli, kuten h√§n muistelmissaan mainitsee, viel√§ kerran 2. lokakuuta v√§litt√§nyt kantansa Gorbatsovin tietoon Kalelan ja KGB:n Helsingin-residentin Karasjovin kautta. Karasjovin mielest√§ kysymys oli niin v√§h√§p√§t√∂inen, ett√§ sit√§ oli tuskin edes esitelty Gorbatsoville eik√§ asiaa ollut sen takia ai¬≠hetta ottaa esiin Etykin tulevassa huippukokouksessa Pariisissa. Luultavasti Kvitsinskikin p√§√§tyi my√∂hemmin samalle kannalle, koska han ei muistelmissaan sano operaatio PAXista sanaakaan. Kirjassa on vain yksi h√§m√§r√§ viittaus yya-sopimukseen, johon “niin me kuin suomalaisetkin olimme tyytyv√§isi√§”.

Kvitsinskin reaktio Suomen hallituksen päätökseen, jonka Talvitie välitti, oli suositus, ettei mitään pitänyt tehdä yksipuolisesti. Kvitsinski käytti koko rekisterinsä saadakseen Blombergin vakuuttumaan siitä, ettei Suomi voinut ehdoitta vapautua maanpuolustustaan koskevista rajoituksista. Hän vaati, että Suomen on bi­lateraalisten neuvottelujen tasolla vahvistettava puolustusvoimiaan sitovat rajoitukset. Vaatimus muistutti Neuvostoliiton sitkeätä pyrkimystä rajoittaa yhdistyneen Saksan puolustusta. Bonn kieltäytyi hyväksymästä yksipuolisia rajoituksia, mutta hyväksyi Euroopan tavanomaisia aseita koskevaan sopimukseen (TAE-so­pimus) sisältyvät rajoitteet.

Edes Kvitsinskilla ei ollut otsaa ylittää Neuvostoliiton sodanjälkeisen diplomatian rajaa. Missään vaiheessa Kvitsinski ei arvostellut Suomen presidenttiä, vaikka hän yrittikin pakottaa Suomen perääntymään. Neuvostodiplomaatit eivät sen sijaan osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta presidentti Koiviston päätökseen julistaa yya-sopimukseen sisältyvä viittaus Saksaan vanhentuneeksi.

Otin tuossa vaiheessa Helsingiss√§ yhteen Britannian suurl√§hetyst√∂n kakkosmiehen Graham Handin kanssa, kun h√§n arvosteli meit√§ edelleenkin siit√§, ett√§ olimme informoineet ven√§l√§isi√§, mutta emme brittej√§. Kiivaassa keskustelussa suustani lipsahti v√§ite “you sold us down the river in 1947′ eli petitte meid√§t 1947. Suurl√§hettil√§s Smith esitti t√§m√§n takia Blombergille valituksen kielenk√§yt√∂st√§ni. Mutta niinh√§n asia oli, ja kun lukee Helmuth Kohlin muistelmista, miten britit yrittiv√§t kaikilla tasoilla ja viimeiseen asti sabotoida Saksan yhdistymisen, joutuu h√§mm√§stym√§√§n sit√§, ett√§ Suomikin sai viel√§ 1990 maistaa samaa l√§√§kett√§. Emme olleet missaan vaiheessa edes ajatelleet, ett√§ Lontoo voisi aiheuttaa hankaluutta operaatio PAXille.

KVITSINSKI MY√ĖH√ĄSTYY

Kvitsinski my√∂h√§styi toisen kerran. Kun h√§n toukokuun puoliv√§liss√§ 1990 palasi Bonnin-suurl√§hettil√§√§n teht√§v√§st√§ ulkoministeri Eduard Sevardnadzen ensimm√§iseksi sijaiseksi, h√§n havaitsi, ett√§ Moskovassa vallitsi “surrealistinen ideoiden sekamelska”. En√§√§ ei ollut mahdollisuuksia est√§√§ l√§ntt√§ sopimasta ratkaisusta suoraan Saksan kanssa. Moskovassa 12. syyskuuta pidetyn viimeisen 4 + 2 -kokouksen j√§lkeen ja yhdistyneen Saksan saatua takaisin suvereenisuutensa 3. lokakuuta mahdollisuudet saada Suomi tyytym√§√§n v√§hemp√§√§n kuin Saksan saavuttamaan tulokseen, eli t√§yteen suvereenisuuteen, olivat minimaaliset.

Kvitsinskin yritys pakottaa Suomi perääntymään osoittaa salassapidon merkityksen. Alkuperäisen aikataulun mukaan haluttiin vielä syyskuun alussa odottaa, kunnes Saksa olisi yhdistynyt ja sen suvereenisuus olisi palautettu. Voidaan hyvin kuvitella, millainen meteli olisi noussut ja mitä olisi saattanut seurata, jos Suomen päätös asettaa Moskova (kukaan ei edes ajatellut Lontoota) tapahtuneen tosiasian eteen olisi vuotanut julkisuuteen. Oli taottava, kun rauta oli kuuma Рfaut­los aber rasch. Kvitsinskilla ei ollut onnistumisen mahdollisuutta, mutta diplomatian prosessi oli silti vietävä loppuun asti.

KGB:n residentti Karasjov antoi Kalelalle neuvon, että ulkoministeri Paasion oli keskusteltava asiasta Sevardnadzen kanssa edessä olevalla Moskovan-vierailullaan. Piste lyötiin lopuksi noottien vaihdolla. Ulkoministerit Paasio ja Sevardnadze totesivat 15. marras­kuuta, että asia oli loppuun käsitelty, ja Suomi vastasi 21. marraskuuta Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin. Suomi toisti ilmoituksensa, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina. Noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen. Derjabinin mukaan MID eli siis Kvitsinski yritti turhaan vakuuttaa Tsernjajeville, että asia oli periaatteellisesti tärkeä Venäjälle.

Neuvostoliiton ulkopolitiikan peruslinjat viitoitettiin NKP:n keskuskomitean sihteeristössä Staraja Plostsadin varrella, ja MID ja suurlähetystöt noudattivat niitä toiminnassaan. Tehtaankadulla ja Smolenskaja Plostsadilla MIDilla ei ollut suurempia mahdollisuuksia linjan tulkintoihin, vaikka Smolenskaja Plostsadilla olikin tärkeä osa Suomeen kohdistuvassa politiikassa. Ulkomaankauppaministeriön hallitsema Smolenskaja Plostsadin pilvenpiirtäjän puoli oli kuitenkin nakyvämmässä asemassa kuin MID. Tämä johtui kahdenvälisestä clearingkaupasta ja sen Neuvostoliitollekin tärkeästä merkityksestä.

Operaatio PAX osoitti poikkeuksellisen selvästi, että MID:n virkamiesjohto ajoi 1990 omaa politiikkaansa osittaisessa yhteisymmärryksessä keskuskomitean ulkoasioista vastaavan sihteerin Valentin Falinin kanssa, mutta vastoin presidentin ja ulkoministerin linjaa. Monet seikat viittaavat siihen, etta Gorbatsovin neuvonantaja Tsernjajev mielsi itsensä enemmänkin presidentin kuin pääsihteerin neuvonantajaksi.

Staraja Plostsadia edusti Tehtaankadulla KGB: n residentti (aseman p√§√§llikk√∂), jolla oli tietysti mutiakin teht√§vi√§. T√§t√§ takaoven kautta kulkevaa kanavaa sanottiin yleisesti vaikkakin kaunistelevasti “puoluekanavaksi” eli suoraksi yhteydeksi Neuvostoliiton (puolue)johtoon. Residentin ja suurl√§hettil√§√§n v√§lit olivat ajoittain kire√§t.

Neuvostoliiton politiikan peruslinjana oli pyrkimys saada luja ote Suomen politiikasta ja pitää siten hallussaan droit de regard Рvalvontavalta Рsiihen. Tämä on minun tulkintani Kvitsinskin toiminnasta. En valitettavasti onnistunut yrityksistäni huolimatta Moskovan­vuosinani saamaan häntä kuvaamaan omaa näkemystään syksyn 1990 tapahtumista.

“LOPPUUN K√ĄYTETTY” RAUHANSOPIMUS

J√§lkeenp√§in on my√∂nnett√§v√§, ettei virkamiesjohto eiv√§tk√§ poliittiset esimiehemme tienneet, millainen odottamaton poliittinen r√§j√§hdelataus sis√§ltyi rauhan¬≠sopimuksen muuttamiseen. Lehdist√∂a kiinnosti talven ja kev√§√§n aikana pelk√§st√§√§n “vanhentunut” yya-sopimus eik√§ Pariisin rauhansopimus, jonka moniportaiset m√§√§r√§ykset tunnettiin huonosti. Mutta kun presidentti Koivisto muutti yll√§tysiskulla rauhansopimusta, innostus ei tuntenut rajoja.

Ja seuraukset olivat arvattavissa Рeteenpäin samalla tiellä, seuraava tehtävä on Karjalan saaminen takaisin, tietysti rauhanomaisella tavalla, muuttamalla vielä kerran Pariisin rauhansopimuksen määräyksiä. Ulkoministeriön arkistossa on runsaasti liikuttavia, vakavaksi tarkoitettuja kuvauksia, joita kirjoittaneet aktivistit olivat ottaneet yhteyttä Britannian suurlahetystöön ja halusivat kertoa ulkoministerille menestyksestään. Hieman yllättävää on, että yya-sopimus ja Pariisin rauhansopimuksen määräykset sekoitetaan toisiinsa äskettäin ilmestyneessä ja hyvän vastaanoton saaneessa, professori Henrik Meinanderin Suomen historian yleisesityksessä.

Ulkoministeri√∂n oikeudellisen osaston – ja sittemmin Suojelupoliisin ‚Äď p√§√§llikk√∂ Kekom√§ki opasti meit√§ hankkeen varhaisessa vaiheessa sanomalla, ett√§ rauhan¬≠sopimus on historiallinen asiakirja, jonka m√§√§r√§ykset on k√§yt√§nn√∂ss√§ “k√§ytetty loppuun” eli ne on pantu toimeen ja ne ovat siten vanhentuneet. Vuoden 1947 rauhanneuvotteluja ei voida k√§yd√§ uudelleen 1990. Pariisin rauhansopimuksen III osa oli poikkeus, johon operaatio PAX perustui. L√∂imme laimin t√§m√§n loogisen p√§√§telm√§n v√§litt√§misen suuren yleis√∂n tietoon.

Jossakin vaiheessa syksyn kuluessa tapasin oikeudellisen osaston el√§kkeelle j√§√§neen p√§√§llik√∂n ja entisen Tukholman-suurl√§hettil√§√§n Paul Gustafssonin, joka tunnettiin kovaksi ja taitavaksi neuvottelijaksi. H√§n oli kuohuksissaan operaatio PAXin takia ja antoi ulkoministeri√∂n ja sen virkamiesten kuulla kunniansa. “Ei rauhansopimuksia voida tuolla tavalla muutella. Kuka idiootti … ” – Ulkopolitiikka ei ole juridiikkaa, vaikka juridiikka voi olla ulkopolitiikkaa.

Epäilevät venäläiset poliitikot eivät ensin olleet uskoa onneaan, kun me korostimme, että Suomella on rauhansopimus eikä siis avoimia rajakysymyksiä. Nain vastasimme myös lukemattomille japanilaisille valtuuskunnille, jotka olivat kiinnostuneita Suomesta mahdollisesti saatavista opetuksista.

Kun Ven√§j√§n suurl√§hetyst√∂ katsoi asiakseen jo 1992 viitata Pariisin rauhansopimuksen “fascisminluontoiset jarjest√∂t” kielt√§v√§√§n artiklaan, kyseess√§ oli toinen ilmi√∂. Yltyv√§ keskustelu Karjalasta her√§tti levottomuutta Moskovassa, eik√§ siell√§ oltu valmiita luopumaan rauhansopimuksen k√§ytt√§misest√§ v√§lineen√§, jonka avulla voitaisiin tarvittaessa vaikuttaa Suomen politiikkaan.

Vanhan ajattelun jäänteitä lienee yhä väreillyt Tehtaankadulla, kun suurlähetystön edustajat viittailivat edelleenkin Pariisin rauhansopimuksen määräyksiin. Ulkoministeriö kieltäytyi keskustelemasta rauhansopimuksesta, mutta joutui tammikuussa 1994 vastaamaan Venäjän suurlähetystön noottiin. Tällä kertaa asian alullepanijaksi osoittautui suurlähettiläs Juri Derjabin, ilman ohjeita Moskovasta.

FINAALI BONNISSA

Mahdollisuutta aseiden ostamiseen Saksasta käytettiin pian, mutta aloitus tapahtui toisessa muodossa ja aivan toisen suuruusluokan asiana kuin oli odotettu. Kyseessä olivat ensisijaisesti alkuperältään neuvostoliittolaiset asejärjestelmät, ammukset ja varaosat. Bundeswehr havaitsi yllätyksekseen syksyllä 1990, että ltä-Saksan kansanarmeijan NVA:n varikot olivat tapötäynnä. Bun­deswehrilla oli edessään jättimäinen jätteidenkäsittelyongelma, kuten auliisti myönnettiin. Suomi kuului niihin harvoihin maihin, jotka heti ilmaisivat kiinnostuksensa neuvostoliittolaisiin asejärjestelmiin ja voitiin poliittiselta kannalta hyväksyä ostajiksi. Myöhemmin asiakkaaksi tuli myös Ruotsi.

Operaatio PAXin eräänlaiseksi finaaliksi saatoin vastikään Bonniin suurlähetystön kakkosmieheksi saavuttuani olla helmikuussa 1991 todistamassa kenraali Aimo Pajusen vierailua puolustusministeriössä Hardthöhella Bonnin tuntumassa. Yhden päivän kuluessa ja pilkkahinnalla hän hankki kuudesosan NVA:n ammusvarastoista (50 000 tonnia) sekä panssareita ja tykistöä, kaiken kaikkiaan yli 2 000 rautatievaunullista sotamateriaalia. Suomi oli kiinnostunut ennen kaikkea uusista ja moderneista asejärjestelmistä, jotka voitiin helposti integroida Suomen puolustusvoimiin. Hankittujen aseiden joukossa oli myös järjestelmiä joita Neuvostoliitto oli kieltäytynyt myymästä Suomeen, muun muassa kauaskantavia tykkejä ja erikoisammuksia.

Suomen puolustusvoimien erityinen kiinnostus tykistöön ei johdu pelkästään sotahistorian kokemuksista, vaan vastaa myös aluepuolustuksen perusajatusta. Suomi on perinteisesti vaalinut vahvaa tykistöä. The Military Balance 2007 kertoo, että Suomella on yhä neljänneksi eniten tykkejä Euroopassa Р1 389 kappaletta. Vain Venäjällä (30 045), Ukrainalla (3 705) ja Serbialla (2 729) on niitä enemmän. Ruotsin armeijan tykkien maaraksi ilmoitetaan 98.

Kuorittuaan kerman lt√§-Saksan varikoista kenraali Pajunen tiivisti tunnelman Hardth√∂hella lauseeseen: “T√§m√§ on suurin kaappaus sitten Porlammin motin.” H√§n viittasi Viipurin etel√§puolella elokuussa 1941 k√§ytyyn taisteluun, jossa kolme neuvostodivisioonaa j√§i saarroksiin. Vain kuukautta ennen Pajusen k√§ynti√§ Bonnissa neuvostojoukot olivat ampuneet kovilla Vilnassa ja Riiassa.

Travem√ľndessa toimi runsaan vuoden ajan suomalainen yhteysupseeri valvomassa NVA-saaliin laivausta Suomeen suurilla ro-ro-aluksilla. Nykyisin saksalaiset Leopard-2:t ovat korvanneet neuvostoliittolaisetT-72-panssarivaunut, ja Suomen puolustusvoimat on parhaillaan ottamassa kaytt√∂√∂n amerikkalaista MLRS-rakettitykist√∂√§.


Suomentanut Heikki Eskelinen ruotsalaisen diplomaatin ja historioitsijan Krister Wahlbackin juhlakirjassa julkaistusta artikkelista.

Kirjoittaja on Suomen Berliinin-suurlähettiläs ja entinen Moskovan-suurlähettiläs