Ote uudesta kirjastani

Iivana Julma oli kieleltään kerkeä vihastuksissaan

Viisisataavuotisen Rurikin dynastian edustajana Iivana Julma kohteli Kustaa Vaasaa nousukkaana, mutta hän ei koskaan loukannut Krimin kaania tai ottomaanisulttaania, sillä se olisi ollut liian vaarallista.

Rappasodan (1570‚Äď1595) rauhanneuvotteluissa Ruotsin vastapuolena oli Ven√§j√§, jota sodan syttyess√§ johti tsaarin arvonimen ottanut Iivana III:n pojanpoika Iivana IV (1530‚Äď1584), my√∂s Julmaksi kutsuttu. Lis√§nimi ‚Äújulma‚ÄĚ on k√§√§nn√∂s ven√§j√§n sanasta grozny, ja sit√§ k√§ytet√§√§n muissakin kieliss√§: f√∂rskr√§cklige, terrible. Jukka Korpelan mukaan ilmaisun grozny voisi osuvammin k√§√§nt√§√§ sanalla ‚ÄĚankara‚ÄĚ. Norjan kuningas Harald H√•rdr√•de eli Harald Ankara oli Kiovan Jaroslav Viisaan v√§vy, joka nousi korkeaan asemaan Bysantin armeijassa ennen paluutaan Norjaan kuninkaaksi. Ven√§j√§ksi h√§nenkin lis√§nimens√§ on ‚ÄĚgrozny‚ÄĚ.


Iivana IV oli vallannut vuonna 1552 Kazanin ja 1556 Astrakanin kaanikunnat. Ven√§j√§n tsaari katsoi olevansa Ordan hallitsijan seuraaja. H√§n tunnusti vertaisikseen vain Turkin sulttaanin ja Krimin kaanin, joita h√§n puhutteli veljikseen. Tosin arolla vain tŇ°ingisidisuvun perillinen saattoi nousta kaaniksi.
Roomalaiskatolisessa Euroopassa vain paavi saattoi perinteisesti myöntää kuninkaan arvon. Siksi Iivana kohteli eurooppalaisia kuninkaita Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin vasalleina. Iivanan suuruuden harhat herättivät Tibor Szamuelin mukaan enemmän huvittuneisuutta kuin närkästystä Euroopan hoveissa.

Tanskan ja Ven√§j√§n kanssak√§ymist√§ kuvaa, ett√§ vanhin tunnettu Iivana Julman muotokuva on Tanskan kansallismuseossa. Kyseess√§ on ikoniperinteen mukaan maalattu pieni taulu noin vuodelta 1630. Tsaari Fjodor AleksejevitŇ° lahjoitti sen vuonna 1676 Tanskan l√§hettil√§√§lle.

Tilanne Ruotsin kannalta oli muuttunut ratkaisevasti sen jälkeen kun Moskova oli vallannut ja alistanut Novgorodin. Siihen asti Ruotsin kanssakäyminen Novgorodin kanssa oli ollut Viipurin linnanherran (slottshövitsman) vastuulla, sillä kuten Kari Tarkiainen Kustaa Vaasaan viitaten toteaa, ei Ruotsin puolella ollut itänaapurin tuntemusta. Nyt suhteiden hoito nousi valtakunnan tasolle. Ajan mittaan Ruotsin kuninkaan kansliaan koottiin Euroopan parhaita Venäjän-tuntijoita. Ruotsin valtionarkiston Muscovitica-kokoelma on laajuudessaan ainutlaatuinen, vaikka merkittäviä arkistolähteitä tuhoutui vuonna 1697 Tukholman vanhan kuninkaanlinnan Tre Kronorin palossa.


Iivana oli ylimielinen muttei tietämätön

Valkoinen kaani Iivana osoitti Ruotsille ja Kustaa Vaasalle paikan vaatimalla, ett√§ alueellisesta rauhansopimuksesta on neuvoteltava Moskovalle alistetun Novgorodin kanssa. Vastavetona Kustaa Vaasa teki pojastaan Juhanasta vuonna 1556 ‚ÄĚSuomen ja Karjalan herttuan‚ÄĚ.
Ruotsin ja Ven√§j√§n vastakkainasettelu k√§rjistyi sitten Iivana Julman ja Kustaa Vaasan ja t√§m√§n poikien vihanpidoksi. Kustaa Vaasa ei suunnitellut valtakuntansa laajentamista. Poikkeuksen muodosti vain it√§rajan laventaminen, joka johti kaskiviljely√§ harjoittavien savolaisten tunkeutumiseen yh√§ idemm√§ksi. Kuningas n√§ki asutuksen suojana it√§√§ vastaan. H√§n katsoi, ett√§ er√§markerna‚ÄČ‚Äď‚ÄČasumattomat alueet‚ÄČ‚Äď‚ÄČkuuluivat Jumalalle, kuninkaalle ja kruunulle. Vastaavasti tataarien mielest√§ ruoho ja vesi kuuluvat taivaalle.

Vastoin is√§ns√§ neuvoa Kustaa Vaasan vanhin poika Erik XIV sekaantui Liivinmaan sotaan (1558‚Äď1583) eli taisteluun hajonneen Saksalaisen ritarikunnan perinn√∂st√§. Vuonna 1561 Vironmaan aatelisto ja Tallinnan porvarit alistuivat Ruotsin suojelukseen. T√§st√§ alkoi Ruotsin suurvalta-aika, ‚ÄĚpitk√§ 1600-luku‚ÄĚ, joka p√§√§ttyi Uudenkaupungin rauhaan 1721. Kausi oli historioitsija Nils Erik Villstrandin sanoin lyhyt, intensiivinen eik√§ kaikilta osin erityisen onnistunut.

Toisin kuin is√§ns√§, Eerik XIV (1560‚Äď1568) haki laskelmoiden l√§heist√§ yhteytt√§ Ven√§j√§√§n ja Iivana Julmaan. H√§n vastusti veljens√§ Juhana-herttuan suuntautumista Puolaan ja t√§m√§n avioliittoa puolalaisen prinsessan Katarina Jagellonican kanssa. Iivana taas suhtautui kruunun is√§lt√§√§n perineeseen Eerikiin tasaveroisesti puhutellen t√§t√§ jopa veljekseen. Liivinmaan sodan neuvotteluissa Iivana vaati Eerikin vangitseman Juhanan vaimon Katarinan luovuttamista panttivankina Moskovaan. Katarinasta, jota Iivana oli aikoinaan tuloksetta kosinut, muodostui Kari Tarkiaisen sanoin Iivanan p√§√§h√§npinttym√§. Tosin Iivana oli saanut rukkaset my√∂s Englannin Elisabetilta, kuten Erik XIV. Suhteet Moskovaan myrkyttyiv√§t Juhana III:n (1568‚Äď1592) syrj√§ytetty√§ veljens√§. Er√§√§ss√§ vaiheessa Iivana totesi Ruotsin l√§hettil√§√§lle, ettei Ruotsilla ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua Ven√§j√§n provinssiksi.

Iivanalla oli riippuen laskutavasta kuusi tai seitsem√§n vaimoa, joista j√§rjestyksess√§ toinen oli Maria Temrjukovna (1544/1546‚Äď1569), kas-teen ottanut kabardiprinsessa Pohjois-Kaukasiasta. Charles J. Halperin korostaa Iivanan naimakauppojen poliittista luonnetta. Elisabetin k√§den tavoittelulla Iivana haki It√§merell√§ toimivan Englannin laivaston tukea Liivinmaan sodassa. Avioliitto pohjoiskaukasialaisen prinsessan kanssa vahvasti Krimin vastaista rintamaa, sill√§ Kabardinia oli alueen johtava valtio. Puolalainen tai liettualainen vaimo olisi voinut tuoda my√∂t√§j√§isin√§ Liivinmaan. Samaa Iivana tavoitteli ilmoit-tautumalla Puolan kuningasvaaliin.

Lublinin sopimuksella 1569 Puola ja Liettua yhdistyivät kansanyhteisöksi (rzeczpospolita). Euroopan laajin kosteikkoalue, Pripetin suot, muo-dosti hallinnollisen rajan. Valko-Venäjän alue jäi Liettualle ja Ukraina Puolalle. Nykyinen raja noudattaa samaa linjausta.

Iivana IV syytti Novgorodia vehkeilyst√§ uuden Puola-Liettuan liittovaltion kanssa ja tuhosi Novgorodin autonomian viimeiset rippeet. H√§nen henkivartiokaartinsa opritŇ°ina alisti kaupungin hallinnon ja h√§vitti sen omaper√§isen kauppias-perinteen ja talousyritt√§jyyden pakkosiirt√§m√§ll√§ eliitin Moskovaan vuonna 1570. OpritŇ°nikien julmuus ja kaikkivoipaisuus oli l√§ht√∂isin itsevaltaiselta hallitsijalta. Iivana oli ainoa Ven√§j√§n hallitsija ennen Stalinia, joka turvautui joukkoterroriin.

Halperinin mukaan Iivana oli ylimielinen muttei tiet√§m√§t√∂n. Iivanan v√§kivaltaisuus ei ollut poikkeuksellista verrattuna aikakauden muihin kapinoihin ja veril√∂ylyihin. Historiassa puhutaan talonpoikaissotien aikakaudesta, joka alkoi 1200-luvun lopulla Englannissa. Merkitt√§vimp√§√§n vaiheeseen kuuluivat Saksan talonpoikaissota, Irlannin kapinat, hollantilaisten kapina, kristinuskoon k√§√§ntyneiden maurilaisten eli moriskojen karkottaminen Espanjasta sek√§ Kustaa Vaasan kukistama Dacke-kapina Smoolannissa 1542‚Äď1543. Suomen nuijasota osui ajankohtaan, jolloin kapinointia oli eniten. Aikakauden katsotaan p√§√§ttyneen PugatŇ°ovin kasakkakapinaan Katariina Suuren valtakaudella 1700-luvulla.

OpritŇ°ina on kaikkien Ven√§j√§n salaisten poliisien √§iti. Keisarivallan loppuvuosien johtavan liberaalin ajattelijan Pjotr Struven (1870‚Äď1944) mukaan Ven√§j√§n ja sivistyneen maailman ero on poliittisen poliisin kaikkivaltius, johon valta nojaa. T√§m√§ tulee esille ven√§l√§isen nykykirjallisuuden tunnetuimman dystopioita kirjoittavan kirjailijan Vladimir Sorokinin romaanissa Pyh√§n Ven√§j√§n palveluksessa: 2027 (Den‚Äô opritŇ°nika). Kirja kuvaa tulevaisuutta, jossa Ven√§j√§√§ johtaa Hallitsija (gosudar‚Äô). Kansa on kollektiivisesti polttanut ulkomaanpassinsa Punaisella torilla, ja valtakunta on eristetty Euroopasta muurilla, jonka l√§p√§isev√§t vain kaasu- ja √∂ljyputket. Hallitsijan tahdon toteuttavat opritŇ°nikit.

Oppineella renessanssiruhtinaalla oli harvinainen kirjallinen taju

Viisisataavuotisen Rurikin dynastian edustajana Iivana Julma kohteli Kustaa Vaasaa vallananastajana ja nousukkaana. Myös Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle IX oli hänen näkökulmastaan usurpaattori, joka syöksi veljenpoikansa Ruotsin ja Puolan kuninkaan Sigismundin Ruotsin valtaistuimelta.
Historioitsija Herman Lindqvistin mukaan Kaarle IX tunnetaan yh√§ Puolan historiassa vain ‚ÄĚS√∂dermanlandin herttuana‚ÄĚ (Karol Sudermanski). My√∂s Moskovan valtaistuimelle nousi ‚ÄĚvallananastajia‚ÄĚ, kun Boris Godunovista tuli tsaari Iivana Julman pojan Fjodorin j√§lkeen, sill√§ Godu-nov ei ollut Rurikin sukua. Sekasorron ajan (smuta) seurauksena Iivana oli Rurikin dynastian viimeinen vahva hallitsija.
Kustaa II Aadolf julisti vuonna 1611 lainsuottomiksi setänsä Sigismundin sekä serkkunsa, myöhemmät Puolan kuninkaat Vladislav IV Vaasan ja tämän velipuolen Johan II Kazimir Vaasan. Kuningas Johan II Kazimir luopui vasta Olivan rauhassa 1660 vaateistaan Ruotsin kruunuun. Vladislav oli puolestaan jo 1634 luopunut vaatimuksestaan Venäjän kruunuun.

Historioitsija Mirkka Lappalaisen mukaan Kustaa II Aadolfin kuninkaallisen suuruuden takana häälyi aina tietoisuus, että hän on vallananastajan poika. Kaarle IX:n toinen puoliso, vahvatahtoinen Kristina av Holstein-Gottorp esti poikansa Kustaa Adolfin avioliiton ruotsalaisen ylhäisaatelisen tyttären kanssa. Historioitsija Gunnar Wetterbergin mukaan leskikuningatar halusi vahvistaa Vaasa-dynastian legitimiteettiä kuninkaan avioliitolla saksalaisen ruhtinassuvun prinsessan Maria Eleonora von Brandenburgin kanssa.

Brittihistorioitsija Alan Palmerin mukaan Vaasat muistuttivat aikakauden toista nousukasdynastiaa, englantilais-walesilaisia Tudoreita. Historioitsija Heikki Ylikankaan mukaan katolisen kirkon aseman murskaaminen ja sen omaisuuden takavarikointi vei reformoidut maat muutaman askeleen lähemmäksi itsevaltiutta.

Ruotsin kuninkaiden haukkuminen nousukkaiksi ja Tanskan kuninkaan nimittely ‚ÄĚveden ja suolan hallitsijaksi‚ÄĚ oli Iivanalle tyypillist√§ kielt√§. H√§n v√§h√§tteli my√∂s Liettuan Gediminit-suvun suuriruhtinaita. Kuningatar Elisabetin toiminta oli Iivanan mukaan hallitsijan arvolle sopimatonta, kun t√§m√§ salli ‚ÄĚkauppamusikoiden‚ÄĚ (targovyje muŇĺiki) johtaa maataan. Sen sijaan Iivana ei koskaan loukannut Krimin kaania tai ottomaanisulttaania, sill√§ se olisi ollut liian vaarallista.

Akateemikko Dmitri LihatŇ°ovin mukaan Iivana oli vihastuksissaan kielelt√§√§n kerke√§. H√§n k√§ytt√§ytyi kirjeiss√§√§n samalla tavalla kuin el√§m√§ss√§. Kirjoitusten takana oli aina todellisuus: todellinen valta, todellinen julmuus ja todellinen pilkanteko. Iivana oli oppinut renessanssiruhtinas, jolla oli harvinainen kirjallinen taju. H√§nen tyylins√§ vaihteli vastaanottajan mukaan kirkkoslaavista arkikieleen. Iivana turvautui polonismeihin ja k√§ytti l√§nsislaavilaisia sanontoja tunnetussa myrkyllisess√§ kirjeenvaihdossaan Liettuan hoviin loikanneen pajari Andrei Kurbskin kanssa. Iivanan tyylin erikoispiirteet eiv√§t LihatŇ°ovin mukaan olleet niink√§√§n kirjallisen tradition piirteit√§ vaan edustivat ilveilij√∂iden perinnett√§.

Kustaa Vaasa ei tässä suhteessa ollut pekkaa pahempi. Heikki Ylikankaan mukaan Kustaa rusikoi ja peittosi vastustajiaan kielellisesti tavalla, joka iskevyydessään hakee vertaistaan. Myös Tanskan Kristian IV:n kirjeet Kaarle IX:lle ovat esimerkkejä hallitsijoiden kirjeenvaihdon loukkaavasta ja pilkallisesta tyylistä.
Kolmesataa vuotta myöhemmin myös Bernadotte-kuninkaita painoi nousukassyytös. Varmistaakseen asemansa Kaarle XIV Juhana kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla yhteydenpidon Vaasa-suvun perillisiin, aivan kuten Kustaa Aadolf kaksisataa vuotta aiemmin oli kieltänyt yhteydet Puolan Vaasa-suvun jäseniin.
Bernadotten dynastian legitimiteetin vahvistaminen askarrutti my√∂s Kaarle Juhanan poikaa Oskar I:√§ ja t√§m√§n poikaa Kaarle XV:√§, mutta silti Oskar I kumosi kiellon nous tuaan vuonna 1844 is√§ns√§ j√§lkeen valtaistuimelle. Oskar I tapasi vuonna 1852 Kustaa IV Aadolfin pojan prinssi Gustavin. Viel√§ Saksan nuori keisari Wilhelm II suhtautui alentuvasti Kaarle Juhanan pojanpoikaan Oskar II:een.‚ÄČ

‚Ė™Kirjoitus on ote Ren√© Nybergin syyskuussa ilmestyv√§st√§ esseekokoelmasta Ruotsin ja Ven√§j√§n v√§liss√§ (Siltala).