Suomen Moskovan-suurlähettiläänä toiminut René Nyberg arvioi, että Ukrainassa käytävän sodan ratkaisu löytyy taistelukentältä ja Venäjän tappiosta. Ratkaisija voi Nybergin mukaan olla Kiina.
PRESIDENTTI Sauli Niinistö sanoi maanantaina, että Venäjän kymmenet ohjusiskut eri puolille Ukrainaa ovat sodan kulussa uusi eskalaatio, ”toivottavasti viimeinen”.
Pitkän linjan suomalaisdiplomaatti René Nybergin mukaan Venäjän maanantaiset iskut eivät varsinaisesti olleet eskalaatiota eli sodan laajentumista.
”Itämeren kaasuputkien räjäyttäminen oli tässä mielessä eskalaatiota. Ja jos Saksan rautateiden tietoliikenneyhteyksien vika osoittautuu sabotoinniksi, sekin on eskalaatiota. Venäjä yrittää sotilaallisesti eskalaatiota koko ajan esimerkiksi viemällä kouluttamattomia miehiä rintamalle”, Nyberg sanoo.
”Mutta se, että pommitat, mutta et oikein edes osaa pommittaa, ei ole eskalaatiota. Se on vain hyvin ikävää.”
NYBERG on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokenut toimija. Hän on toiminut Suomen-suurlähettiläänä Moskovassa ja Berliinissä. Lisäksi hän on ollut laatimassa muun muassa parlamentaarisia Nato-selontekoja. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2013.
”Venäjän ohjusiskut olivat toki sikäli eskalaatio, että mukana oli symboliikkaa, kun iskettiin Kiovan keskustaan. Tämä pommittaminen on kuitenkin yhtä tehokasta kuin Saksan suurkaupunkien pommittaminen toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Eihän se Hitlerin selkärankaa katkaissut. Vasta rautateiden solmukohtien pommittamisella oli merkitystä ja joukkojen tunkeutumisella Berliiniin”, Nyberg arvioi.
ESKALAATIO liitetään terminä usein kylmän sodan vuosilta periytyvään ydinasestrategiaan, joka vaikuttaa myös Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyssodan taustalla. Erikseen puhutaan eskalaation portaista, joita nousten sotilaallinen konflikti voi syventyä ja laajentua ydintuhoon saakka.
Nyberg muistuttaa ydinasestrategiaan liittyvistä keskeisistä seikoista, kuten pelotevaikutuksesta ja kiristyksestä.
”Lähtökohta on se, että pelote toimii. Ilman pelotetta Yhdysvallat olisi jo sekaantunut sotaan muutenkin kuin materiaaliavulla”, Nyberg sanoo.
Ja kun pelote eli kauhun tasapaino toimii, eskalaation portaita ei nousta ylemmäs.
Pelotteen lisäksi ydinaseisiin liittyy stigma eli korkea kynnys käyttää ydinasetta. Lisäksi ydinasestrategiaan kuuluu ydinaseilla kiristämistä.
”Löysät puheet ydinaseilla uhkaamisesta ovat juuri tätä”, Nyberg sanoo.
”Tässä mennään syviin vesiin sen takia, sillä nämä ovat todellisia asioita. Näin sotilaallinen logiikka toimii. Sotaviestintä on tällä hetkellä monin osin juuri ydinasestrategiaan liittyvää viestintää.”
SODAN eskaloitumiseen ja ydinaseiden käyttöön Nyberg ei halua uskoa. Ydinaseiden käyttökelpoisuus on Ukrainassa kyseenalainen, eikä Nyberg pidä varoituksena tehtävää ydinkoettakaan mahdollisena vaihtoehtona. Ydinasekiristys voi silti toimia, Nyberg sanoo, ja juuri siksi Yhdysvallat yrittää pehmittää Venäjää omilla ulostuloillaan.
Konkaridiplomaatin mielestä Suomessa ja maailmalla on kiinnitetty liian vähän huomiota Venäjän ydinasekiristyksen aiheuttamiin reaktioihin muissa suurissa ydinasevalloissa, Pekingissä ja Delhissä. ”Väitän, että sinne pysähtyvät Putinin yritykset. Washington viestittää nyt kaikin keinoin paitsi venäläisille myös kiinalaisille ja intialaisille”, Nyberg arvioi.
”En usko, että eskalaatiota tullaan näkemään eikä eskalaation portaita nousta. Olen varma, että Kiina tulee sanomaan sanansa.”
NYBERG muistuttaa, miten Yhdysvalloissa pohdittiin ydinaseenkäyttöä sekä Korean että Vietnamin sodassa.
”Mielenkiintoinen juttu tässä on se, että voiko ydinasevalta hävitä sodan. Vastaus on kyllä. Yhdysvallat hävisi Vietnamissa ja Neuvostoliitto Afganistanissa”, Nyberg sanoo.
Eskalaatiota ajaa tai sitä väläyttelee usein konflikteissa osapuoli, joka on heikoilla.
”Kyllä näin voi sanoa, eikä ole epäilystä siitä, kuka on nyt alakynnessä. Tämä on juuri sitä kiristystä. Ja jos alistut kiristykselle, olet hävinnyt. Jos kiristys toimii, se tarkoittaa sitä, että kaikkien uhattujen valtioiden on pakko hankkia itselleen ydinase. Se johtaisi proliferaatioon eli ydinaseiden leviämiseen”, Nyberg huomauttaa.
Sitä kehitystä nykyiset ydinasevallat ovat pyrkineet estämään.
YDINASEET eivät ole sattumalta nousseet keskustelunaiheeksi Vladimir Putinin ja hänen käymänsä hyökkäyssodan yhteydessä. Nyberg arvelee, että Putinin avainkokemus ihmisenä liittyy ydinaseisiin.
”Luulen, että hänen avainkokemuksensa on ollut havainto siitä, miten ydinasevalta voi romahtaa kuten romahti Neuvostoliitto. Siitä on lähtenyt hänen logiikkansa, että hänen Venäjäänsä ei koskaan paineta polvilleen.”
Putin on kuitenkin tehnyt Nybergin mielestä virheen. Hän laiminlöi tavanomaisen armeijan ja sen aseistuksen. ”Venäjällä ei ole armeijaa, jota Putinin politiikka edellyttää”, Nyberg tiivistää.
Nyberg muistuttaa, että ydinasenappi ei kuitenkaan ole Putinin yöpöydällä.
”Julkinen tieto on se, että ydinaseenkäyttöön tarvitaan myös puolustusministeriä ja yleisesikunnan päällikköä. Se ei varmasti ole mitään automatiikkaa. Ja kynnys on korkea, ja siihen juuri yritetään tässä vaikuttaa.”
PRESIDENTTI Niinistö arvioi maanantaina, että Putin ei tule koskaan hyväksymään tappiota. Nybergin mukaan Niinistö on psykologisesti hienosti arvioinut Putinia.
”Putin ei osaa lopettaa. Siinä hän on kuin Kaarle XII, ja tämä päättyy huonosti hänelle. Hänellä ei ole exit-strategiaa”, Nyberg sanoo.
Kaarle XII oli Ruotsin kuningas, joka vuosikausien sotimisen jälkeen kuoli luotiin taistelukentällä vuonna 1718.
”Sota Ukrainassa päättyy siihen, että ratkaisu syntyy taistelukentällä, ja Venäjä häviää. Mitä sitten tapahtuu, onkin jo vaikeampaa. Neuvottelupöydässä tämä ei ratkea”, Nyberg sanoo.
NYBERG muistuttaa, että Kiina ei halua olla häviäjän kaveri. Hänen tulkinnassaan Kiina on siis ratkaisu Venäjän hyökkäyssotaan ja tulevaan rauhaan.
”Tiettyyn pisteeseen asti”, Nyberg sanoo.
”Kiina ei tule hyväksymään ydinasekiristystä eikä missään tapauksessa ydinaseiden käyttöä.”
”Kaikkein tärkeintä on tietenkin Ukrainan aseistaminen ja joukkojen kouluttaminen. Kuka olisi voinut uskoa, että Ukrainalla on paremmat varustetut asevoimat kuin Venäjällä. Puhumattakaan motivaatiosta, puhumattakaan hengestä.”
Lokakuun KANAVAssa lisää