Osmo Soininvaara 13.11.2022 Soininvaara.fi
Tämäkin kirja kuului niihin, jotka päätin kuunnella velvollisuuden tunnosta tuttu kirjailijaa kohtaan. Mutta kyllä kannatti!
Olen ennenkin sanonut, että koulun historian opetus oli minun aikanani aika heikkoa, vaikka oma historian opettajani oli sinänsä hyvin pätevä. Koko Britannian mullistanut ja teollisen vallankumouksen kärjistänyt Mainio vallankumous selostettiin historian kirjassa hallitsijasuvun perheriitana eikä Suomen historiassa katsottu edes aiheelliseksi mainita sitä, että 1600-luvun lopun nälänhätä, rutto ja isoviha pudottivat Suomen asukasluvun kolmannekseen.
Käsitykseni sekä Venäjän että Ruotsin historiasta mullistui Renén kirjan ansioista. Koulussa sain sen käsityksen, että Ruotsi ja Venäjä olivat toistensa päävihollisia ja että nämä vihollisuudet kohdistuivat Suomen itärajaan.
Kirjan mukaan Venäjän päähuomio oli etelässä ja että tataarien (koulussa puhuttiin mongoleista) vaikutus Venäjän historiassa ja vielä nykyisessä hallintomallissa oli merkittävä. Vaikka Venäjä oli itsenäistynyt tataarien vallan alta, maa maksoi vero tataareille, Kultaiselle ordalle pitkään.
Suomen ja Venäjän nahistelu ei koskenut niinkään Suomea kuin Baltiaa ja Liivinmaata. Liivinmaasta taisteltiin niin verisesti, ettei koko Liivin kansaa enää ole.
Norjan päävihollinen ei ollut Ruotsi vaan Tanska. Se, ettei Ruotsi lähettänyt Suomen sodassa kunnon joukkoja Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan, johtui siitä, että ne oli sidottu Tanskan ja Norjan rajoille.
Kaarle 12 saa kirjassa tuomion Ruotsin suurvalta-aseman hävittämisestä. Sen tosin tiesin entuudestaan. René kutsuu häntä Karolukseksi. Kysyin häneltä tästä, koska Google ei kertonut asiasta mitään. Sillä nimellä hän kuulemma allekirjoitti kirjeensä.
Sitä en tiennyt, että Ruotsin valtio eli lähinnä muiden maiden maksamille subventioilla. Niistä sovittiin yleensä rauhan sopimuksissa ja Ruotsi neuvotteli maksuja hyväkseen myös hävityn sodan päätteeksi. Ruotsille maksettiin myös ulkopoliittisista ja sotilaallisista ”palveluksista”.
Venäjän suurlähettiläällä oli merkittävä rooli Ruotsin kustavilaisen ajan sisäpolitiikassa. Suurlähettiläs hallitsi Ruotsin politiikkaa avokätisillä lahjuksilla.
Ruotsi oli ennen Suomen menetystä sodassa lähes koko ajan ja mitä vastaan milloinkin. Kun aloin turhautua tähän sotien sekamelskaan, kirja antoi niille selityksen. Armeijan on käytävä jatkuvasti sotaa tai se alkaa syödä omaa maataan. Rauhan aikana sotilaille piti maksaa palkkaa, sota aikana ne hankkivat elantonsa ryöstämällä.
Ihmettelen, että kirja päässyt Finlandia-ehdokkaaksi. Ehkä syynä oli detaljitiedon liika määrä. Liiallinen nippelitieto estää metsän näkemistä puilta, mutta toisaalta yksittäisten virkamiesten merkitys voi olla monen silmissä mielenkiintoista tietoa.
Todella silmiä avaava kirja, josta opin valtavasti.
En suosittele kuitenkaan sen kuuntelemista. Se pitää lukea. Teksti on niin ytimekästä, ettei yhtään virkettä ole varaa missata. Kuunneltaessa menee aina jotain ohi. Niin kuin René minulle huomautti, kirjassa oleva kartta on elintärkeä. Sitä ei voi kuunnella.
