René Nyberg – 5th october
Seppo kertoi A-studion haastattelussaan viikko sitten perjantaina asuneensa Venäjällä 22 vuotta. Se on pitkä aika ja varmasti Sepon elämän parhaita vuosia. Tutustuin Seppoon paremmin vastaa siirryttyäni lähettilääksi Moskovaan vuoden 2000 lopulla. Se oli uskomattoman hienoa aikaa. Venäjällä vallitsi optimismi ja kaikki tuntui mahdolliselta. German Grefin tiimin laatima talousohjelma oli hallituksen ohjenuora ja nuoret, innostuneet ja erittäin lahjakkaat miehet johtivat maata ja taloutta.
Niin, nuoria miehiä! Onnittelin pari viikkoa sitten Aleksei
Mordašovia hänen täytettyään 50 vuotta. Anatoli Tšubais täytti kesällä
60 v, kuten Seppo nyt. Talouden johtoon nousseet miehet, oligarkit
olivat kaikki, lähes poikkeuksetta erittäin nuoria. Ainoa ikäiseni oli
Boris Berezovski, jota en ehtinyt tavata, mutta joka silti lähetti
minulle vielä monta vuotta Uuden vuoden tervehdyksen. Poikkeuksellisina
aikoina valtaan ja vastuuseen nousee nuoria, jotka uskaltavat ja
jaksavat. Näin oli myös Suomessa. Kun Suomi joutui talvisotaan,
Mannerheimia lukuun ottamatta ei kukaan komentava kenraali ollut yli
50-vuotias, kaikki eivät olleet edes täyttäneet vielä 40!
Olen miettinyt paljon sitä avoimuutta ja vilpitöntä uteliaisuutta, jolla
nämä oligarkit tarkastelivat ulkopuolista maailmaa. Toin heistä useita
Suomeen teollisuuden vieraaksi. Kutsuin esimerkiksi Roman Abramovitšin
pohjoismaisten lähettiläiden lounaalle Suomen residenssiin ja hän tuli.
Aiheena oli suomalaisen etnografin Samuli Paulaharjun restauroitu
dokumenttielokuva elämästä Tuktšien niemimaalla vuonna 1917, lajissaan
ensimmäinen ja sikäli Tšukotkan kuvernöörin vaivan väärtti.
Abramovitš on tunnetusti harvasanainen mies, eikä hän oikeastaan sanonut lounaalla paljoakaan, mutta isäntänä tarkkaavaisuuteni petti. Kuulin myöhemmin, että hän sopi islantilaisen kollegani matkasta Islantiin tutustumaan maalämmön hyödyntämisen. Seuraavaksi Islannin presidentti vieraili Tšukotkalla, josta hän ja Abramovitš lensivät Lontooseen seuraamaan Chelsean ottelua, sillä Chelsean suuri tähti oli tuolloin islantilainen Einar Gudjohnsen.
Kävi Abramovitš Suomessakin ja useita kertoja Lapissa tutustumassa poronkasvatukseen ja Lapin maaherra Hannele Pokasta tuli puolestaan vakiovieras kaikissa Venäjän pohjoisen alueiden konferensseissa.
Vuosituhanteen vaihteen tilanne oli täysin poikkeuksellinen, ja sen me ymmärrämme vasta nyt. Nämä miljardöörit janosivat tietoa ja etsivät oppeja. Keskustelut heidän kanssaan olivat vaikuttavia avoimuudessaan ja myös minulle syntyi harha, että Venäjä olisi muuttunut. Toki kyseessä oli toinen Venäjä ja kontrasti viranomaisiin esimerkiksi MIDiin oli tuntuva. Heille oli täysin uutta, että lähetystöt hankkivat tietonsa vapailta markkinoilta. Erityisesti yhteydet Venäjän talouselämään olivat heille itselleen outoja, sillä heidän osaamisensa bisnesmaailmasta oli olematonta.
Tämä oli se ympäristö, jossa Sepon osaaminen ja ammattitaito oli kysyttyä. Venäjän energiasektorin reformi Anatoli Tšubaisin johdolla oli varmasti Sepon uran merkkitapahtumia and the rest is history.
Olemme kaikki miettineet mikä meni pieleen ja miksei avoimuus ja kanssakäymisen helppous jatkunut. Esitän yhden ja tänä iltana vain yhden ajatuksen, jolla etsin selitystä tähän kysymykseen.
Venäjän johto ei ollut valmis takaamaan yksityistä omistusoikeutta. Eli suuria omaisuuksia hankkineille ei tarjottu esimerkiksi wind-fall veroa vastaan oikeudellisia takuita. Toisin sanoen Venäjä ei ottanut ratkaisevaa askelta kohti oikeusvaltiota, vaan piti kiinni vanhasta patriarkaalisesta perinteestään, että omaisuus on hallintaa, ei omistusta, ja se voidaan, jos valtion etu niin vaatii, myös peruuttaa. Loppuraporttini otsikko kesällä 2004 oli englanninkielinen ”It’s All About Property”.
Tämän syksyn Venäjä-kirja on epäilemättä Markku Kuisman Venäjä ja
Suomen talous 1700 – 2015. Nykylukija hätkähtää kun Kuisma kertoo kaupan
vapauden puolesta Ruotsin valtakunnassa taistelleen Anders Chydeniuksen
ylistäneen Venäjän vapaina pitämiään kauppaoloja. Rajan toiselle
puolelle jääneet Hamina ja Viipuri hyötyivät esteettömästä
ulkomaankaupasta, jota merkantilismin hengessä myönnetyt erioikeudet ja
monopolit Kymijoen länsipuolella rajoittivat. Mutta muutamalla
kynänvedolla keisari Paavali romahdutti vuonna 1798 Viipurille
elintärkeän puukaupan. Autarkia oli uuden keisarin keino pelastaa Venäjä
lännen rappiolta. Alamaisilta kiellettiin hakeutuminen ulkomaisiin
yliopistoihin, sensuuria kiristettiin ja tarpeeton ulkomaanmatkailu
kiellettiin.
Ei tämän enempää tänä iltana!
Esiintymisesi A-studiossa Seppo oli arvokasta ja hillityn harkittua. Se poikkesi edukseen erään toisen suomalaiseen vastaavasta pari viikkoa aiemmin.
En silti hyväksy toimittajan väitettä, että Seppo olisi venäläistynyt. Venäläistymiseen viittaa korkeintaan A-studion ilmoittama Sepon kotipaikka – Montenegro!
René Nyberg
