Lehtijulkaisu: Kanava 8/2019, s.63-64
SILTALA 2019, 276 SIVUA. PROFESSORI
Osmo Jussila pohti, kuinka Venäjällä kaikkien oli palveltava valtiota, kunkin paikallaan. Kaikki olivat orjia, pajarit tsaarin, talonpojat pajarien. Venäjän kansan onnen edellytys oli tsaarin ehdoton yksinvaltius. Venäjän perusolemus oli valtioyhteiskunta aina 1400-luvulta Stalinin Neuvostoliittoon. René Nybergin mainio kirja Patriarkkoja ja oligarkkeja luo kuvan, että tämä jatkuu yhä. Valtioyhteiskuntaa vahvistavat presidentti Vladimir Putinin myötä valtaan nousseet silovikit, turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ”putinistit”. Nyberg on tehnyt elämäntyön diplomatiassa, merkittävimpinä posteina Suomen suurlähettilään tehtävät Berliinissä ja Moskovassa. Diplomaattiuran jälkeen hän oli East Officen, Suomen teollisuuden Venäjän-suhteita ja -kauppaa vaalivan organisaation ensimmäinen vetäjä.
NYBERG esittelee kaksi vaikuttajaryhmää, joita ei tunneta hyvin lännessä: patriarkat ja oligarkit, nykyVenäjän aateliston, hengen ruhtinaat ja Venäjän rikkaimmat. Molemmat ryhmät palvelevat vanhaan tapaan tsaaria, presidentti Putinia. Suomeen avautuu monille tuntematon näkökulma. Tasapainoileva ulkopolitiikkamme Neuvostoliiton suuntaan sai yllättävää tukea kirkosta, kun arkkipiispa Martti Simojoki ryhtyi 1970 teologisiin keskusteluihin Venäjän ortodoksikirkon kanssa. Keskustelu vahvisti Suomen asemaa. Simojoen taitoa politiikan vaikeilla vesillä kuvaa, ettei hän suostunut yhteistyöhön kristillisen rauhanliikkeen kanssa. Se oli Moskovan peiteorganisaatio KGB:n ohjauksessa. Koko ortodoksikirkon johto patriarkkoja ja metropoliittoja myöten oli KGB:n listoilla agentteina. KGB valvoi ja ohjasi kirkkoa. Sen johto sai palkkioksi puolivirallisen aseman, mustia autoja ja datshoja. Nybergin kirjassa on kuvaus siitä, kun patriarkka Aleksi II vihki 1994 Raatteen tien muistomerkin. Muistomerkissä on kristillinen symboliikka, ja se oli ensimmäinen kaatuneille neuvostosotilaille Suomessa. Kirkon nousua kuvaa, että Aleksi II oli kastanut pääministerit Jevgeni Primakovin ja Mihail Kasjanovin. Putin sen sijaan kastettiin jo lapsena. Hänet kastoi patriarkka Kirillin isä. Nyberg käy läpi Suomen ortodoksikirkon taistelua, jolla se selviy- tyi yrityksistä liittää kirkko Moskovan patriarkaattiin Konstantinopolin ekumeenisesta patriarkaatista, minne se oli siirtynyt Suomen itsenäistymisen jälkeen. Toinen poliittisesti tärkeä kiista käytiin Viron ortodoksikirkon asemasta 2000-luvun alussa. Moskovan patriarkaatti pelkäsi kirkkojen irtautumista sen vaikutuspiiristä. Eikä turhaan, sillä se on äskettäin hävinnyt taistelun Ukrainan kirkosta. ”Rukousyhteys Moskovan ja Kiovan välillä on poikki”, sanotaan. Nybergin mukaan Venäjän kirkko epäonnistui yrityksessä kaapata ekumeeniselta patriarkaatilta ortodoksimaailman johto.
KIRKKO oli vaarallinen kommunistipuolueelle, koska se oli ja on aidosti universaali, maailmanlaajuinen voima ja konsepti, jota sitoo oppi ja
uskollisuus korkeinta auktoriteettia kohtaan. Samasta syystä se on käyttökelpoinen nykyvallalle. Vuonna 2009 patriarkaksi valittu Kirill on palauttanut kirkolle aseman Venäjän henkisenä selkärankana. Vanhalla Venäjällä kirkko oli alisteinen valtiolle, mutta valtio alisteinen kirkon opeille. Onko tilanne kehittymässä samaan suuntaan, kun Putinin ja Kirillin välit ovat niin läheiset? Nyberg kuvaa kuinka kommunistipuolue otti heti vallankumouksen jälkeen käyttöönsä kristillistä symboliikkaa ja muutti kirkolliset juhlapäivät kommunistisiksi. Lukija saa selityksen, miksi Pussy Riot -ryhmän performanssi Kristus Vapahtajan katedraalissa 2012 loukkasi sekä kirkkoa että valtiota. Punklaulu vedettiin nuotin vierestä ja siinä oli ortodoksisen ehtoopalvelun osia. Viesti oli poliittinen: ”Jumalanäiti aja Putin pois!” Kirkon taivuttelu vaatii taitoa ja tietoa, jota entisellä pappisseminaarilaisella Josif Stalinilla oli. Vaikka kommunistien tavoite oli tuhota kirkot ja hirttää papisto, he olivat käyttökelpoisia sodan aikana. Suostuminen yhteistyöhön palkittiin.
OLIGARKIT ovat kirkon tavoin itsenäinen ryhmä ja kuitenkin alisteisia ylimmälle vallalle. Nyberg kutsuu heitä uuden Venäjän mielenkiintoisimmaksi ilmiöksi. Rahamiesten harvainvalta syntyi Neuvostoliiton romahdettua hallinnoimaan isännätöntä omaisuutta, joka yksityistettiin. Oligarkkien rikkauksistaan maksama hinta on kuuliaisuus ylimmälle poliittiselle vallalle ja kielto sekaantua politiikkaan. Heidän saamansa omaisuus on ”lainassa” ja voidaan ottaa takaisin. KGB mies Putin pitää oligarkit kurissa tiedon avulla: hän on koko ajan perillä rahavirroista ja kykenee valvomaan. Yksi tottelematon oli Mihail Hodorkovski, joka joutui maksamaan tottelemattomuudestaan 2003 kymmenen vuoden vankilareissulla. Hänen hermonsa kestivät, ja tarina sai myyttisen venäläisen kärsimysnäytelmän piirteitä. Kaikille ei käynyt yhtä hyvin – Boris Berezovski päätyi itsemurhaan 2013. Nyberg itse tuntee oligarkeista ehkä parhaiten Aatos Erkon rapukestien vieraan Aleksei Mordashovin, joka oli hänelle East Officen toimitusjohtajana tärkeä kontakti.
VENÄJÄ yllätti syksyllä 2015, kun se alkoi työntää yli rajan Norjaan ja Suomeen tuhansittain kolman- sien maiden kansalaisia. Takana olivat FSB ja šlepperit eli ihmissalakuljettajat: valtion virallinen elin ja rikolliset yhdessä. Näin Venäjä toimii, Nyberg selittää. Venäjän vastakohtaisuus on meille tuttua: pahinta vihollista on pitänyt nimittää parhaimmaksi ystäväksi. Ja toisaalta Suomi on aina hyötynyt suuren naapurinsa läheisyydestä taloudellisesti. Miten tästä eteenpäin? Nyberg oli paikalla helmikuussa 2007 Münchenin turvallisuuskonferenssissa, joka oli lännen ja idän suhteiden murtumakohta. Tekikö länsi virheitä vai oliko niin pakko käydä Venäjän pyrkimysten, Putinin vallan, maan itsetunnon ja kansallisen identiteetin takia? Demokratia ja oikeusvaltio puuttuvat Venäjältä yhä. Kuinka kauan vai aina? J
TAPANI RUOKANEN Kirjoittaja on teologian maisteri ja Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja (1996–2014).
