René Nyberg: Patriarkkoja ja oligarkkeja. Siltala. 276 s.
Aleksi Mainio – Helsingin Sanomat
24.8.2019
JOS seuraa Neuvostoliiton ja Venäjän asioita viisi vuosikymmentä, oppii yhtä ja toista. Tästä entinen suurlähettiläs René Nyberg on elävä esimerkki.
Diplomaatin uusi teos on yhdistelmä omaelämäkerrasta ja historiallisesta esseekirjasta.
Nyberg avaa Venäjän ideaa hieman samaan tapaan kuin Mauno Koivistoaikanaan: historia ja sen hirmuinen painolasti nousevat esiin niissä tapahtumissa, joita kirjoittaja on todistanut omakohtaisesti.
DIPLOMATIA ja Venäjä valikoituivat Nybergin kohtaloksi jo 1970-luvun alussa.
Virkamiesharjoittelija passitettiin Moskovaan, jossa suurlähettiläänä oli ulkopoliittisesti varovainen Jaakko Hallama. Siperia opetti talon tavoille, mutta alku oli vaikea: Hallama valitteli Nybergin olevan ”aivan sietämättömän kuriton”.
Moskovasta nuori mies siirrettiin varakonsuliksi ”maailman suurimpaan provinssikaupunkiin”, Leningradiin.
UTELIAANA ihmisenä Nyberg tahtoi ymmärtää, mistä ”valheeseen ja väkivaltaan” perustuneessa neuvostojärjestelmässä oli kyse.
Yksi havainto pakotti monipuolistamaan kuvaa: ortodoksisen kirkon rooli oli sosialistisessa maassa merkittävä, vaikka toisin väitettiin.
KGB piti pappeja otteessaan ja käytti heitä jopa salaisiin operaatioihin, muttei saanut kirkkoa koskaan täysin hallintaansa. Ortodoksinen kirkko kätki sisälleen vastavoiman, joka haastoi Neuvostoliiton legitimiteetin pelkällä olemassaolollaan. Kun patriarkka vihittiin virkaan, hän sananmukaisesti ”nousi valtaistuimelle”.
KIRKON kylmä sota Neuvostoliitossa ja Suomessa on silmiä avaavaa luettavaa, vaikka aina jotain olisi voinut karsia poiskin.
Tyylikkäästi kirjoitetun teoksen tulenaroin, painavin osuus käsittelee 1990-luvun ja 2000-luvun alun Venäjää – ja Suomea.
Nyberg luo kuvan aikakaudesta, joka kuulostaa vuonna 2019 uskomattomalta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Venäjällä tapahtui nopeasti valtavia mullistuksia, sellaisia, joiden kanssa eletään edelleen.
Neuvostoimperiumin romahtaminen oli aloittanut omaisuuden uusjaon. Verisen kamppailun voittajia olivat 1990-luvun ovelimmat ja häikäilemättömimmät oligarkit, joiden edessä Venäjän federaatio oli polvillaan.
Kyse oli ”nykyajan suurimmasta omaisuuden siirrosta yksityisiin käsiin”, Nyberg muistuttaa. On puhuttu myös ryöstökapitalismista. Rahaa tehtiin niin runsaasti, että sitä virtasi myös länteen. Venäjän miljardöörit ostivat kiinteistöjä, maa-alueita ja jalkapalloseuroja Lontoosta tai milloin mistäkin.
KUN Nyberg aloitti Suomen Moskovan-suurlähettiläänä vuonna 2000, metropolin valot häikäisivät.
Poliittinen järjestelmä haki uutta tasapainoa. Selvää oli, että presidentti Vladimir Putin oli jo aloittanut imperiumin vastaiskun, mutta sen laajuus ja onnistuminen olivat vielä arvoituksia.
1990-luvun sekasorron aika eli ”smuta” piti jättää taakse, mutta miten tehdä se kertakaikkisesti? Venäjän presidentin ensimmäinen vastaus oli armeijan lähettäminen uudelleen Tšetšeniaan ja toinen oligarkkien poliittisen vallan nujertaminen.
OMA-ALOITTEELLISUUS ja sattuma avasivat Nybergille yhteyksiä aikakautta symboloineisiin rahavallan edustajiin.
Tšukotkan kuvernööri Roman Abramovitš oli ensimmäinen oligarkki, joka vieraili Suomen suurlähetystössä.
Pian kylään saatiin myös kaivosyhtiö Severstalin omistaja Aleksei Mordašov ja alumiiniteollisuuden kärkinimi Oleg Deripaska. Ensiksi mainittu haudutteli Rautaruukin ostamista, kun taas jälkimmäinen tahtoi keskustella metsäteollisuudesta – ja vapaa-ajan kalastuksesta.
Myös Venäjän varakkain mies ja opposition keulahahmo Mihail Hodorkovski kuljetettiin lähetystöön. Kutkuttavasti herraan pidettiin yhteyttä samaan aikaan, kun lehdet kirjoittivat kohuotsikoita Putinin ja Hodorkovskin välirikosta.
Ehtipä Hodorkovski pistäytyä Suomessakin. Hän oli Jorma Ollilanvieraana Toivonojan kartanolla lokakuussa 2003.
OLIGARKKIEN ”nimittäminen miljardööreiksi” jätti jälkensä Venäjään.
”Yksityinen omaisuus koetaan yhä valtiolta privatisoiduksi omaisuudeksi. Omistaminen on osittain vieläkin moraalinen mahdottomuus venäläisille”, Nyberg selventää. Putinin Venäjällä tämä koskee myös – tai oikeastaan eritoten – oligarkkeja. Heidän omaisuutensa on sidoksissa korkeimman vallan suopeuteen.
Juuri tästä Nybergin ajatuksesta syntyy suuri kuva nyky-Venäjän valtajärjestelmästä ja siitä, miten raha ja omistaminen sitä määrittävät.
