Trump Putin Merkel ja Suomi

Vahva kirja vahvasta kolmikosta!

Pekka Hurme Kallio-lehti, viikot 14-15, 2017 Yhdysvaltain Donald Trump, Venäjän Vladimir Putin ja Saksan Angela Merkel muodostavat maa­ilmanpolitiikassa ehdotto­man kärkitrion. Heidän po­litiikastaan ja henkilöstään voidaan olla montaa miel­tä, ja ollaankin, mutta hei­dän vaikutusvaltaansa koko maailman asioihin, myös meidän Suomeen, ei...Read More

Kirja-arvio: Trump, Putin, Merkel ja Suomi

Jarmo Koponen – 19.03.2017 Koponen Maailmanpolitiikan kiemurat ovat aikalaisille usein mysteeri – tapahtumat etenevät väistämättä omalla painollaan. “Ajankohtaiskirjan kirjoittaminen on aina riskialtista”, kirjoittavat diplomatian ammattilaiset, joiden tuore teos koostuu kolmesta laatijansa näköisestä esseemäisestä analyysistä. Ministeri Jaakko Iloniemi kirjoittaa Yhdysvalloista, suurlähettiläs...Read More

René Nybergin kuvaus Putinin Venäjästä on kirjan parasta antia.

Matti Virtanen – 25.02.2017 Telouselämä Presidentti Juho Kusti Paasikivi tarkasteli Suomen kohtaloa kolmiossa, jonka kärkinä olivat Moskova, Berliini ja Tukholma. Maailma on muuttunut. Nyt puhutaan Kiinan vuosisadasta ja maailmanpolitiikan painopisteen siirtymisestä Atlantin rannoilta Tyynellemerelle. Diplomaattien esseekokoelma venyttää paasikiveläisen kohtalon kolmion...Read More

Tuore diplomaattikirja: Sauli Niinistön Putin-vierailu “sisälsi riskejä”

Mimosa Hedberg – 16.2.2017 Iltalehti Diplomaatit Jaakko Iloniemi, Petri Hakkarainen ja René Nyberg ovat kirjoittaneet kirjan Trump, Putin, Merkel ja Suomi, joka julkaistiin torstaina. Uutuuskirjan puntarissa ovat kolme johtajaa ja maata, joiden valinnat vaikuttavat merkittävästi myös Suomen asemaan. Kirjassa muistutetaan, että kyky olla ja...Read More

Trump, Putin Merkel ja Suomi

Osta kirja Kirjamme loppuluku “Suomen kohtalon nelikulmio” Mimosa Hedberg, Iltalehti, 16.2.2017 : “Kyky olla ja elää Venäjän naapurissa on Suomelle pysyvä haaste” Mimosa Hedberg, Iltalehti, 16.2.2017 : “Niinistön Putin-tapaaminen oli “harkittu, taitava diplomaattinen veto” Riikka Uosukainen, Yle Uutiset, 16.2.2017 “Venäjä...Read More