USA:n presidentinvaalien tulosaamu, osa 3

Yle tulosaamu USA presidentinvaalit 2020

René Nyberg kohdassa 01.18.18 – 01.28.08 

Huhtikuu 2016; amerikkalais-venäläinen seminaari Moskovassa

Venäläinen vitsi tulevista marraskuun 2016 presidentinvaaleista ennakoi suurta muutosta jo ennen kuin demokraatit olivat valinneet ehdokkaansa ja ennen kuin Trump oli nimitetty republikaanisen puolueen ehdokkaaksi.

”Näistä tulee historialliset vaalit. Joko Yhdysvallat saa ensimmäisen naispresidentin (Hillary Clinton) tai ensimmäisen juutalaisen presidentin (Bernie Sanders) tai näistä tulee Yhdysvaltain viimeiset presidentinvaalit.”

Nauroimme, mutta tunne siitä, että paljon muuttui neljä vuotta sitten, vahvistuu entisestään nyt kun 2020 vaalit on käyty