René Nyberg
Mats Berquistin ja allekirjoittaneen Vieraskynän (HS 22. 11. ja SvD 23. 11.) kommentit jakautuvat odotetusti kansallista rataa. Keskustelu Ruotsissa on keskittynyt väitteeseen paluusta Ruotsin perinteiselle liittoutumattomuuspolulle, Suomessa taas Kari Huhta (HS Merkintöjä 26. 11.) ja muut kirjoittajat ovat pohtineet suvereenin päätöksentekomme rajoittamista.
Venäjä on Suomelle turvallisuuspoliittinen ongelma riippumatta siitä, missä kunnossa itänaapuri on. Suomi on historiansa aikana käynyt läpi suhteiden koko kirjon sodista passiiviseen alistumiseen. Sitä uhkaa, jota Venäjä ajoittain edustaa, voidaan kuitenkin hallita taitavalla politiikalla, mutta varautumalla samalla myös pahimpaan.
Euroopan turvallisuusjärjestelmän horjuttaminen ei ole hyväksyttävää. Sen on Saksan liittokansleri Angela Merkel todennut presidentti Vladimir Putinille. Se vaarantaa myös Suomen turvallisuuden.
Suomen ei tule kääntää selkäänsä Venäjälle eikä meidän tule tunnetusti provosoitua, vaikka provosoidaan. Venäjän nationalistisen propagandan ylilyönnit on osattava ottaa oikein, oman kulttuurimme pohjalta.
Suomen on kuitenkin syytä vahvistaa sietokykyänsä ja valmiuttaan tilanteessa, jossa Ukrainan sota ei suinkaan ole päättynyt ja sen kärjistymisen vaikutukset ovat arvaamattomia. Tämä edellyttää puolustuskykymme vahvistamista sekä tiedustelukykymme parantamista.
Yhteistyön syventäminen Naton kanssa sekä entistä tiiviimpi sotilaallinen yhteistyö Ruotsin kanssa ovat paikallaan. Suomen ja Ruotsin tiivistynyt turvallisuuspoliittinen yhteys on historiallinen saavutus. Sen sijaan Nato-jäsenyys herättäisi enemmän kysymyksiä kuin kykenisi ratkaisemaan. Suomen ratkaisematon turvallisuusongelma on Venäjä.
