Hannu Rautkallion kirja Pohjoinen liitto, Wallenbergit ja Suomi, 656 s, Otava 2021 on monipuolinen kuvaus puolitoista vuosisataa kestäneestä katkeamattomasta yhteydestä, joka perustui yhteiseen kieleen ja suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan samankaltaisuuteen. Tarinan alku korostaa autonomisen Suomen erikoisasemaa Venäjän keisarikunnassa. Tämä salli finanssiautonomiaa nauttivan suuriruhtinaskunnan liittyä ulkojäsenenä vuonna 1873 perustettuun skandinaaviseen rahaliittoon. Sitä ennen Suomi oli A.O. Wallenbergin avulla ja Venäjän finanssiministeriön hyväksymänä siirtynyt kultakantaan, johon rupla sidottiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Wallenbergin pankki- ja teollisuusdynastian perustaja André Oscar Wallenbergin (1816-1866) ja tämän pojan Knut Agathon Wallenbergin (1853-1938) tärkein kontakti Suomessa oli senaattori Leo Mechelin (1839-1914). André Oscarin poika Marcus Wallenberg vanhempi (1864–1943) oli suvun seuraava johtohahmo, ja hänen pojistaan ”vuorineuvos” Marcus Wallenberg nuoremmasta (1899–1982) kehittyi suvun tärkein kontakti Suomeen sodanaikana ja sen jälkeen. Käydessään tervehtimässä Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivistoa vuonna 1976, Marcus Wallenberg totesi tavanneensa tasan viisikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran Risto Rydin Suomen Pankissa.
Wallenbergien yhteydet Leo Mechelinistä Risto Rytin, J. K. Paasikiveen ja lopulta Urho Kekkoseen on hämmästyttävä tarina. Lisäksi tulevat läheiset yhteydet ja ystävyys Suomen teollisuusjohtajien kanssa. Esimerkkinä mainittakoon jatkosodan aikainen ulkoministeri Henrik Ramsay (1861–1951), joka sodan ja Sörnäisten kuritushuoneen jälkeen siirtyi Suomen Höyrylaivayhtiön, FÅA:n pääjohtajaksi. Hän testamenttasi Wallenbergille purjeveneensä s/y Reginan, jolla Wallenberg kävi 1970-luvulla joka kesä Kultarannassa. Kirja käsittelee myös yksityiskohtaisesti niitä lukuisia sijoituksia Suomessa ja Suomen valtiolle tärkeitä lainaneuvotteluja, joissa Wallenbergeillä oli keskeinen rooli. Dramaattisina esimerkkeinä Strömberg – Asea sekä ydinvoimaneuvottelut.
Yhteys Urho Kekkoseen syntyi hitaasti. Aloite oli Marcus Wallenbergin vuonna 1962. Seuraavina vuosina tapaamisia oli vain yksi tai kaksi, kunnes 1970-luvulla samanikäisten miesten välille kehittyi syvä ja luottamuksellinen yhteys, joka johti intensiiviseen kanssakäymiseen. Kekkonen sairastui syyskuussa 1981 ja Wallenberg menehtyi vuotta myöhemmin, johon Rautkallion kirja päättyy.
Kirjan ansioita on nimenomaan Suomen ja Ruotsin yhteyksien tarkastelu Wallenbergien arkiston kautta. Esimerkiksi Marcus Wallenbergin päiväkirjamerkinnät ovat kirjan perusteella valaisevia ja yksityiskohtaisia, joita Rautakallio vertaa muun muassa Kekkosen vastaaviin päiväkirjamerkintöihin.
