Suomen kuningashankkeesta tunnettu suku sopi äskettäin luovuttavansa suurimman osan kulttuurihistoriallisesti arvokkaista omistuksistaan Hessenin osavaltiolle.
Suomen kuningasseikkailu kiehtoo yhä. Vaikka se on Saksassa lähes tuntematon ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen episodi, hyödynsin sitä silti Berliinissä, kun olin Suomen suurlähettiläänä. Valitsin Prinz von Hessen -laatuviinit residenssini valkoviineiksi ja ateriakeskusteluissa sivusin luontevasti myös tätä Suomen historian erikoista vaihetta.
Järjestin Suomen itsenäisyyden 90-vuotispäivän kunniaksi vuonna 2008 seminaarin Nordische Botschaftien auditoriossa. Olin siinä vaiheessa tavannut Hessenin suvun päämiehen, maakreivi Moritz von Hessenin (1926–2013) ja tutustunut myös hänen poikaansa prinssi Donatukseen (1966–), joka vastasi paitsi Hessenin viinitiloista, myös koko suvun omistusten hallinnosta. Hänestä tuli isänsä kuoltua suvun päämies.
Pojan neuvosta kutsuin puhujaksi seminaariin Donatuksen sedän, historioitsija Rainer von Hessenin (1939–). Sekä Moritz että Rainer olivat Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918 valitun Hessenin prinssin Friedrich Karlin pojanpoikia. Saksan johtava laatulehti Frankfurter Allgemeine Zeitung julkaisi Rainer von Hessenin alustuksen kokonaisuudessaan seuraavan vuoden lokakuussa Suomen kuningasvaalin 90-vuotispäivänä.
Suomen monarkistit tavoittelivat tunnetusti kuninkaaksi keisari Vilhelmin poikaa, mutta joutuivat tyytymään keisarin lankoon. Keisarin päätöksen taustalta löytyi puolen vuosisadan takainen dynastinen kunniavelka. Otto von Bismarck oli 1866 Itävaltaa vastaan käydyn sodan jälkeen liittänyt Hessenin Preussiin syyttäen Hessenin prinssiä Itävallan tukemisesta. Vasta maailmansota ja Saksan aseiden menestys idässä tarjosi Hessenin prinssille kompensaatiomahdollisuuden.
Prinssi Friedrich Karl ilmaisi langolleen jo 1915 kiinnostuksensa mahdollisesti Kuurinmaalle syntyvän vasallivaltion hallitsijaksi. Hän viittasi myös siihen, että Kuurinmaan ensimmäinen herttua Gotthard Kettler oli sukua Hesseneille.
Kuurinmaan herttuakunta säilyi 1500-luvun Liivinmaan sodista alkaen Puolan vasallivaltiona aina Puolan kolmanteen jakoon 1795 saakka, jolloin se liitettiin Venäjän keisarikuntaan.
Suomen monarkistien vaikuttimia ja politiikan rationaalisuutta on pohdittu kuningasvaalista lähtien. Ihmetyttävintä siinä oli loppujen lopuksi kohtalokas virhearvio maailmansodan rintamatilanteesta, sillä Saksan länsirintama romahti vain kuukautta vaalin jälkeen.
Kuukausi ennen Saksan antautumista keisarikunnan viimeinen valtakunnankansleri, Badenin prinssi Max kääntyi Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin puoleen ja pyysi nuoruudenystävänsä apua. Prinssi Maxin tehtäväksi oli jäänyt pyytää ympärysvalloilta aselepoa. Hän halusi, että Friedrich Karl matkustaisi rintaman takana olevaan Saksan päämajaan Spahan ja vetoaisi lankoonsa, jotta tämä luopuisi kruunusta. Rainer von Hessenin mukaan Friedrich Karl kieltäytyi ”narrin roolista”.
Tavattuaan valtakunnankansleri Maxin Berliinissä Friedrich Karl kirjasi päiväkirjaansa havaintonsa keisarikunnan sisäisestä romahduksesta ja arveli sen johtavan myös ulkoiseen. Pojanpoikansa Rainer von Hessenin mukaan Friedrich Karl väisti epämiellyttävän tehtävän, koska hän ei halunnut tällä tavoin lähestyä lankoaan, mutta myös koska hän, vastoin parempaa ymmärrystä, halusi yhä pitää kiinni kuningasunelmastaan.
Saksan ruhtinassuvut pääsivät vähemmällä kuin Itävallan aateliset
Ovatko Hessenin ruhtinassuvun vaiheet yhä ajan kohtaisia? Tuskin Suomen kuningasseikkailun kannalta. Sen sijaan viime vuodenvaihteessa tehty päätös, jolla suku luovuttaa suurimman osan kulttuurihistoriallisesti merkittävistä omistuksistaan Hessenin osavaltiolle on historiallinen tapahtuma. Se eroaa monella tapaa vasta vuonna 2025 ratkenneesta Preussin kuningassuvun Hohenzollernien sitkeästä riidasta liittotasavallan kanssa. Tosin Hohenzollernien vaatimukset ja kiistelty omaisuus, erityisesti taideaarteiden määrä eri museoissa, olivat eri suuruusluokkaa kuin Hessenin suvun vastaavat.
Molemmat esimerkit kertovat osaltaan Weimarin perinnöstä ja siitä, miten Weimarin tasavallan kokemukset vaikuttivat Saksan liittotasavallan perustuslakiin. Ne osoittavat myös mielenkiintoisella tavalla, miten Saksan keisarikunnan perinnönjako erosi Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian pesänselvityksestä ruhtinassukujen omaisuuksien kohdalla.
Deutschösterreich, joka oli Itävallan tasavallan ensimmäinen nimi, takavarikoi keisarihuoneen ja kaikkien ruhtinaiden omaisuudet ja kielsi aatelisarvot ja niiden käytön aina sukunimeen kuuluvaa aateliudesta kertovaa von-prepositioita myöten.
Weimarin tasavalta takavarikoi niin ikään omaisuudet, muttei koskaan ryhtynyt lunastamaan niitä, sillä Weimarin perustuslaki takasi omistusoikeuden. Sen sijaan Saksan valtakunnan eri osat, esimerkiksi Preussi, Baijeri ja Hessen, neuvottelivat 1920-luvun kuluessa tahoillaan ja erilaisin tuloksin ruhtinassukujen omaisuusjärjestelyistä. Vaikka myös Weimarin tasavalta poisti aatelisarvot, se salli aatelisarvon liittämisen nimeen.
Niinpä Hessen-suvun nykyisen päämiehen nimi on virallisesti Donatus Landgraf von Hessen, ja hänen luonteva puhuttelumuotonsa on Landgraf Donatus eli maakreivi Donatus. Weimarin tasavallan perustuslakiin sisältyneet kansalaisaloite (Volksbegehren) ja kansanäänestys (Volksentscheid) johtivat kommunistipuolueen aloitteesta 1925 suurta huomiota herättäneisiin vaatimuksiin lunastaa ruhtinassukujen omaisuudet ja jakaa ne kansalle. Aloitteet jäivät repivistä kampanjoista huolimatta tuloksettomiksi. Samoin kävi erityisesti kansallissosialistien ajamalle yritykselle kaataa länsiliittoutuneiden kanssa sovittu Young Plan, jolla kohtuullistettiin Versaillesissa Saksalle määrättyjen sotakorvausten maksamista. Valtiopäivät hyväksyi sen 1930, mutta noustuaan valtaan Hitler lopetti välittömästi sotakorvausten maksamisen.
Kaksikymmenluvun kokemukset kansanäänestyksistä poliittisten äärilaitojen käytössä saivat Saksan liittotasavallan perustuslain säätäjät 1949 kieltämään valtiolliset kansanäänestykset ja sallimaan kansanäänestykset vain kunnallistasolla.
Hessenin suvun omistuksiin on kuulunut useita linnoja
Hessenin suvun omaisuus, linnat, kiinteistöt ja taideaarteet ovat huomattavia. Niihin kuului paitsi Prinz von Hessenin viinitila Rheingaussa, myös Hessenin Versaillesina tunnettu Fasanerien barokkilinna Fuldassa, missä ihailin Hessen-Kasselin prinssin kanssa naimisiin menneen keisari Nikolai I:n lempityttären Aleksandra Nikolajevnan isältään myötäjäisinä saamaa huikeaa hopea-astiastoa. Uusgoottilainen Friedrichshofin linna Kronbergissa on nykyisin loistohotelli. Keisarinna Victoria, kuningatar Viktorian vanhin tytär, keisari Fredrik III:n puoliso ja keisari Vilhelm II:n sekä Friedrich Karlin puolison äiti rakennutti sen itselleen jäätyään leskeksi vuonna 1888.
Hessenin suku oli jo aiemmin myynyt Frankfurtista hotelli Hessischer Hofin ja joitakin tunnettuja taideteoksia. Suvun haltuun jää yhä muun muassa Frankfurtin tuntumassa oleva Wolfsgartenin linna, joka on maakreivin perheen koti ja jossa myös Rainer von Hessen nykyisin asuu. Siellä vanha maakreivi kiinnitti huomiotamme erääseen ikkunalasiin kaiverrettuihin Nikolai II ja hänen kihlattunsa, Hessenin ja Reinin prinsessa Alixin, myöhemmin keisarinna Aleksandra Fjodorovnan, nimikirjaimiin.
Hessenin suvun vaiheet ja hyvin hoidetut linnat ja taideaarteet ovat osa eurooppalaista ja pieneltä osin myös Suomen historiaa.