Tammisunnuntaista Tammisunnuntaihin

René Nyberg (keskellÀ) piti juhlapuheen Tammisunnuntain killan perinteikkÀÀssÀ tapahtumassa.

Kuva: Jaana Kautto

Tammisunnuntain juhlaillallinen
JyvÀskylÀ 25. tammikuuta 2020

Arvoisat juhlavieraat

KiitÀn kunniasta saada tervehtiÀ Tammisunnuntain juhlaillallisen osanottajia.
Teen sen erityisen mieluisasti myös sen takia, ettÀ vuonna 1907 syntynyt isÀni
oli 11-vuotiaana lÀhettipoikana Vapaussodan nuorin veteraani. TÀstÀ
muistona minulla on Kustaa Mannerheimin allekirjoittama Vapaussodan
muistomitalin kunniakirja isÀlleni Bruno Nybergille.

Tammisunnuntai 102 vuotta sitten on Suomen historian merkkipÀiviÀ. Sadan
vuoden perspektiivi on vahvistanut, ettei Suomella ollut muuta vaihtoehtoa
kuin irrottautuminen VenÀjÀstÀ ja itsenÀisyys.

80 vuotta sitten syksyllÀ 1939 Suomella ei ollut kuin huonoja tai vielÀ
huonompia vaihtoehtoja, kuten Mauno Koivisto asian viisasti kiteytti: Mutta
vuonna 1918 varmistettu itsenÀisyys sÀilyi.

Talvisota on yhÀ Suomen ja VenÀjÀn suhteiden perusta.

NÀillÀ sanoilla kohotan maljan IsÀnmaalle

René Nyberg

Tammisunnuntai

Tammisunnuntain Kilta

Kansalaisjuhla

Keskisuomalalainen, julkaistu 26. tammikuuta 2020

”Tammisunnuntailla” on vahva historiallinen kaiku. Kenraali Mannerheim kĂ€ski sunnuntaina tammikuun 28. pĂ€ivĂ€nĂ€ 1918 suojeluskunnat riisumaan venĂ€lĂ€iset varuskunnat aseista Pohjanmaalla. Alkoi vapaussota. Samana pĂ€ivĂ€nĂ€ punakaartit nousivat kapinaan ja valtasivat Helsingin. Alkoi sisĂ€llissota, jonka ratkaisutaistelu kĂ€ytiin Tampereella ja loppunĂ€ytös Viipurissa. Sota oli raju, mutta Saksan ItĂ€meren divisioonan maihinnousu lyhensi sitĂ€ ja sÀÀsti Helsingin tuhoilta. Sota kesti kĂ€ytĂ€nnössĂ€ vain kolme kuukautta, mutta sen seuraukset olivat mittavat.

Aika on tehnyt tehtÀvÀnsÀ. VenÀjÀn viimeisin vallankumous elokuussa 1991 siirsi seitsemÀn vuosikymmenen jÀlkeen bolsevikit ja heidÀn epÀonnistuneet yhteiskunnalliset kokeilunsa lopullisesti historiaan. Kolme vuosikymmentÀ myöhemmin sadan vuoden perspektiivi tarjoaa tilaisuuden tarkastella vallankumousvuoden 1917, sisÀllissotavuoden 1918 ja tasavaltalaisen hallitusmuodon hyvÀksymisvuoden 1919 tapahtumia. Nyt alkavana vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Tarton rauhansopimuksesta sekÀ kahdeksankymmentÀ vuotta talvisodan pÀÀttymisestÀ. Vaikka Suomi irtaantui nopeasti ja fyysisesti pienin vaurioin VenÀjÀn vallankumouksen kaaoksesta, Suomen sisÀllissodan jÀlkiselvittelyjen trauma on yhÀ kanssamme.

Suomi ei ole ainoa maa, joka kantaa historiansa traumaa. On oikeastaan vaikea löytÀÀ maata ilman traumaa. Saksan trauma on holokausti, VenĂ€jĂ€n talonpoikaiston tuhoaminen, Ranskan kollaboraatio ja Yhdysvaltain orjuus sekĂ€ intiaanivĂ€estön tuhoaminen. Suomen kykyĂ€ kohdata oma menneisyys kuvaa pyrkimys selvittÀÀ tapahtunut historian tutkimuksen keinoin. TĂ€mĂ€ koskee myös vuoden 1918 ”pÀÀttymĂ€töntĂ€ sotaa” lainatakseni Esko Salmisen mÀÀritelmÀÀ.

HyökkĂ€ys Pietariin kesĂ€llĂ€ 1919 oli VenĂ€jĂ€n sisĂ€llissodan kÀÀnnekohta. Suomi oli ympĂ€rysvalloista riippuvainen, ja Timo Vihavainen lienee oikeassa, ettĂ€ mikĂ€li Britannia olisi painostanut Suomea, Mannerheimin johtama Suomen armeija olisi todennĂ€köisesti lĂ€htenyt mukaan. Maailmanhistoria olisi ehkĂ€ kirjoitettu uusiksi, mutta sotaretkestĂ€ olisi tullut Suomen sisĂ€llissodan jatko. Trotskin johtamien puolustajien joukoissa olivat myös Pietarin sotakouluja kĂ€yneet suomalaiset punakaartilaiset. VenĂ€jĂ€lle paenneen O.V. Kuusinen mukaan punaiset olivat sisĂ€llissodassa kainostelleet vĂ€kivallan kĂ€yttĂ€mistĂ€. Pietarin valtauksesta olisi tullut katkera ja verinen. KaksikymmentĂ€ vuotta myöhemmin Stalinin terrori tuhosi suomalaiset punapakolaiset. TĂ€mĂ€n Kuusinen havaitsi viimeistÀÀn 1937 ja lopullisesti koko totaalisuuden, kun ”Suomen kansanarmeijaa” yritettiin koota loppusyksystĂ€ 1939 taistelemaan ”valkosuomalaisia” vastaan.

***

Kenraali Mannerheimin tie entisestÀ tsaarin kenraalista ja valkoisesta kenraalista Suomen Marsalkaksi muistuttaa historiallisesti Napoleonin entisen marsalkan Jean-Baptiste Bernadotten kasvamista kuningas Kaarle XIV Juhanaksi. Bolsevikkien kukistaminen ja Pietarin valtaaminen oli valkoiselle kenraali Mannerheimille tavoiteltavaa. Marsalkka Bernadotten kunnianhimo oli nousta Ranskan, ei Ruotsin valtaistuimelle. Mutta Ruotsi-Norjan kuninkaana, joka ei koskaan oppinut ruotsia, hÀn loi Ruotsin ulkopolitiikan perustan, joka kantaa yhÀ.

Talvisodan jĂ€lkeen ylipÀÀllikkö kĂ€ski piispainkokouksen suosituksesta, ettĂ€ armeijan lippujuhlan, vapaussodan pÀÀttymisen pĂ€ivĂ€n 16. toukokuuta sijasta toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettĂ€vĂ€ ”pÀÀttyneessĂ€ sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekĂ€ myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensĂ€ uhranneitten yhteisenĂ€ uskonnollisena muistopĂ€ivĂ€nĂ€â€. Myös valkoisen armeijan tunnus, paraatipuvun oikean hihan valkoinen kĂ€sivarsinauha poistettiin. Symbolisuudessaan verrattava tapahtuma oli talvisodan vielĂ€ kestĂ€essĂ€ solmittu ns. Tammikuun kihlaus, jossa Suomen työnantajain keskusliitto tunnusti ammattiliitot ja keskusjĂ€rjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissĂ€.

Marski ei kesÀllÀ 1941 suostunut aktiivisesti osallistumaan Leningradin piiritykseen. Stalinin elÀmÀnkerran kirjoittajan Stephen Kotkinin sanoin Mannerheim oli niitÀ harvoja jotka ymmÀrsivÀt puna-armeijan mÀÀrÀtietoisen taistelukoneiston brutaalin voiman.

***

Puna-armeijan hyökĂ€tessĂ€ marraskuun viimeisenĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ 1939, Suomi oli ainoa ensimmĂ€isen maailmansodan jĂ€lkeen itsenĂ€istynyt valtio, joka oli yhĂ€ parlamentaarinen demokratia ja oikeusvaltio. Puola ja Liettua olivat pÀÀtyneet ns. vahvojen johtajien autoritaarisiksi valtioiksi jo 1920-luvun puolivĂ€lissĂ€. Viro ja Latvia seurasivat perĂ€ssĂ€ kymmenen vuotta myöhemmin. Tshekkoslovakia nujerrettiin MĂŒnchenissĂ€ 1938, ja Saksa paloitteli sen lopullisesti maaliskuussa 1939.

Vanhemmat valtiot Unkari, Romania ja Bulgaria eivÀt koskaan olleet parlamentaarisia demokratioita ja oikeusvaltioita. Oikeusvaltioperinteen heikkous tai sen puuttuminen hiertÀÀ yhÀ itÀeurooppalaisia jÀsenvaltioita Euroopan unionissa.

Suomi oli Stalinille ”rajamaa” (limitrof) muiden ensimmĂ€isen maailmansodan jĂ€lkeen syntyneiden valtioiden tavoin. Molotoville Puola oli Versailles’n Ă€pĂ€rĂ€, joka sadan vuoden jĂ€lkeen oli ilmestynyt VenĂ€jĂ€n (Neuvostoliiton) ja Saksan vĂ€liin. Suomesta tuli Stalinin silmissĂ€ subjekti vasta talvisodan seurauksena.

Autoritaariselle valtiolle on ominainen epĂ€luottamus, jopa pelko omaa kansaa kohtaan. Valta keskittyy Johtajalle, joka lupaa jĂ€rjestystĂ€ ja kansallista kunniaa, mutta kun tilanteet muuttuvat, johtaja ei voi olla varma vĂ€estön tuesta. Sodan uhatessa Baltian itsevaltiaat johtajat havaitsivat olevansa tyhjĂ€n pÀÀllĂ€, ja esimerkiksi Viro ja Latvia eivĂ€t edes saattaneet armeijaansa liikekannalle. Churchillin tunnettu demokratia-luonnehdinta on yhĂ€ ajankohtainen: ”Demokratia on hallitusmuodoista huonoin, lukuun ottamatta kaikkia muita, joita on ajoittain kokeiltu (Democracy is the worst form of Government except all those other forms that have been tried from time to time.)”

Autoritaarinen vaihtoehto oli tarjolla myös Suomessa, mutta viimeistÀÀn MĂ€ntsĂ€lĂ€n kapinan kukistamisen jĂ€lkeen 1932 se torjuttiin. Punamultahallituksen nimittĂ€minen 1937 vahvisti Suomea ja sen parlamentaarista demokratiaa. TĂ€ssĂ€ Suomi seurasi Tanskan ja Ruotsin esimerkkiĂ€ ja osoitti hallitusratkaisullaan olevansa pohjoismaa. Kimmo Rentolan sanoin ”
ulkotöihin tottuneet työmiehet ja maanviljelijĂ€t tekivĂ€t sotilaina mitĂ€ tehtĂ€vissĂ€ oli, lojaaleina vasemmiston ja keskustan hallitukselle, jonka he olivat ÀÀnestĂ€neet valtaan”.

***

VenĂ€jĂ€n valtakuntaan liitetty Suomi oli autonomioineen erÀÀnlainen keisarin valloittama ”pikku-Ruotsi”. Keisari vakuutti pitĂ€vĂ€nsĂ€ voimassa sen vanhat Ruotsin valtakunnan lait, uskonnon ja kielen – vain talonpojat puhuivat outoa kieltĂ€. Krimin sodan aikana Ruotsi muistutti Pietaria sotilaallisesti olemassaolostaan. NĂ€in myös ensimmĂ€isessĂ€ maailmansodassa, jossa VenĂ€jĂ€ varustautui saksalais-ruotsalaisen hyökkĂ€ykseen Suomen kautta. Kun VenĂ€jĂ€n valtakunnan entinen alusmaa ja nyt sen limitrof eli rajamaa kykeni talvisodassa puolustautumaan, Molotov keksi selityksen, ettĂ€ sota oli Ruotsin sota. NĂ€in hĂ€n totesi syyskuussa 1940 Moskovassa vierailleelle Ruotsin hallituksen jĂ€senelle. Loppuvuodesta 1940 Neuvostoliitto esti Saksan tukemana Suomen ja Ruotsin valtioliiton tai edes ulkopolitiikan koordinoinnin ajaen Suomea Saksan tielle.

VenÀjÀn historiallisen vihollisen Ruotsin nÀkeminen Suomen takana istuu sitkeÀssÀ. Osaltaan se vahvistaa kuvaa Suomen viiteryhmÀstÀ. George F. Kennanin mukaan Suomen pelasti sen kyky vastarintaan ja Ruotsi. Kimmo Rentolan sanoin Stalin suhtautui hÀmmÀstyttÀvÀn kunnioittavasti Ruotsiin ja otti sen vakavasti, mutta toisaalta sitÀ ei tarvinnut pelÀtÀ. IdÀstÀ katsoen Suomen toisella puolella sijaitsi Ruotsi, ei Saksa Tukholman-lÀhettilÀs G.A. Gripenberg kirjasi tuntonsa pÀivÀkirjaan: Ruotsi on ainoa valtio, jolle Suomen olemassaolo on ykkösluokan kysymys. Syyskuun 1944 vÀlirauhan jÀlkeisinÀ epÀvarmoina kuukausina Gripenberg pÀÀtyi siihen, ettÀ ilman Ruotsia Suomi olisi tuhon oma.

Jatkosodan jÀlkeen Suomi taipui, muttei murtunut, vaikka sen instituutiot joutuivat koville. Ratkaisevaa oli jÀlleen vastarinta, joka oli estÀnyt miehityksen. Baltian ja ItÀ-Euroopan maiden kokemukset ovat tÀstÀ pysyvÀ muistutus. Neuvostomiehitys oli julma ja jÀlki tuhoisa.

Kyky neuvotella Stalinin ja hÀnen seuraajiensa kanssa oli Suomelle elinehto. KylmÀn sodan aikana yhteys Ruotsiin ja lÀnteen oli Suomen henkireikÀ ja lupaus paremmasta.

***

SekĂ€ Stalin ettĂ€ Molotov moittivat Suomen ratkaisua evakuoida luovutettujen alueiden vĂ€estö. Paasikivi merkitsi vĂ€lirauhan aikana pĂ€ivĂ€kirjaansa, ettĂ€ ”Stalin oli 
 kovasti suuttunut siitĂ€, ettĂ€ luovutetuilta alueilta oli vĂ€estö siirtynyt pois. HĂ€nelle oli uskoteltu, ettĂ€ vĂ€estö oli pakotettu siirtymÀÀn.” Gripenberg puolestaan kirjasi ruotsalaisilta kuulemansa Molotovin kommentin tyhjĂ€stĂ€ Viipurista maaliskuussa 1940. PitĂ€vĂ€tkö he meitĂ€ todellakin barbaareina, oli Molotov ihmetellyt.

VĂ€estön evakuointi tapahtui vetĂ€ytyvĂ€n kenttĂ€armeijan suojaamana ja osoittautui maailmanhistoriassa ainutlaatuiseksi ratkaisuksi. YleensĂ€ vĂ€estö pysyi paikallaan armeijoiden vyöryessĂ€ ylitse. Elsass-Lothringen/Alsace-Lorraine’in kohtalo Saksan ja Ranskan sodissa lienee tunnetuin esimerkki alueen ja sen vĂ€estön menettĂ€misestĂ€. Maantieteellisesti meitĂ€ lĂ€hempĂ€nĂ€ on Slesvigin kysymys, jossa Tanska ja Saksa vasta sata vuotta sitten, vuonna 1920 pÀÀtyivĂ€t Versailles’ssa sovitun kansanÀÀnestyksen jĂ€lkeen etniseen rajanvetoon ilman vĂ€estönsiirtoja.

Evakuoimalla luovutettujen alueiden koko vĂ€estön ja pika-asuttamalla sen Suomi vĂ€ltti paitsi pakolaisleirit myös irredentan eli ”lunastamattoman alueen” syntymisen. Saatoin Moskovassa vastata brittilĂ€isen kollegani kysymykseen – ei, Suomen rajan itĂ€puolella ei asu enÀÀ ”sukulaisia”, vain kivet puhuvat enÀÀ suomea.

***

Stalinin terrorin ja laajojen vĂ€estösiirtojen heikentĂ€mĂ€stĂ€ Neuvosto-Karjalasta tehtiin talvisodan jĂ€lkeen Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta eli siitĂ€ tuli Neuvostoliiton kuudestoista osatasavalta. Sen ja kuvitteellisen Suur-Suomen syntysanat lausuttiin joulukuun alussa 1939 Moskovassa allekirjoitetussa ”Suomen kansantasavallan” ja Neuvostoliiton sopimuksessa, joka julisti ItĂ€-Karjalan liittĂ€misen “ikiaikaiseen yhteyteensĂ€” eli Suomeen.

Timo Vihavaisen sanoin tĂ€mĂ€n ”tarpeettoman tasavallan” ansiosta suomen kieli palasi virallisesti Neuvostoliitossa puhuttujen kielten joukkoon. Se korvasi karjalan kielen, jota oli vuonna 1938 kĂ€sketty kirjoittaa kyrillisin kirjaimin. TĂ€ssĂ€ muodossa karjalan kieli pÀÀtyi kielten taivaaseen, kuten Vihavainen asian ilmaisee. Samoin myös suomalainen kansallisuus, jonka myönnettiin olevan lĂ€heistĂ€ sukua karjalaiselle, hyvĂ€ksyttiin Neuvostoliitossa. Stalinin vuonna 1932 mÀÀrÀÀmĂ€n sisĂ€isen passin tunnettu 5. kohta kertoi oliko neuvostokansalainen venĂ€lĂ€inen, ukrainalainen, juutalainen, suomalainen vai karjalainen. KuusikymmentĂ€ vuotta myöhemmin vuonna 1992 Jeltsin poisti tĂ€mĂ€n kiistellyn kohdan uuden VenĂ€jĂ€n passista.

***

Karjalan, Sallan ja Petsamon luovuttamisesta huolimatta Suomella on yhĂ€ Euroopan pisin raja VenĂ€jĂ€n kanssa. Sotilaallisen jĂ€nnitteen kasvaminen ItĂ€meren alueella on heijastuma VenĂ€jĂ€n vuonna 2014 aloittamista sotatoimista Ukrainaa vastaan, sotilaskielellĂ€ ilmaistuna horisontaalinen eskalaatio MustaltamereltĂ€ ItĂ€merelle. Sellaisenaan se muistuttaa kÀÀntĂ€en Oolannin sotaa, ”kun kolmellasadalla laivalla engelsmanni seilasi Suomemme rannoilla”. Tarkoituksena oli uhata Pietaria.

ItÀmeri ei sinÀnsÀ ole uuden vastakkainasettelun painopiste. Painopiste on pohjoisessa ja pohjoisilla merialueilla. VenÀjÀn suurvalta-aseman tÀrkein tekijÀ ovat sen strategiset ydinaseet, sen toisen iskun kyky eli kyky kostoiskulla tuhota vastustaja. Muurmannin rannikko ja Arkangelin alue ovat VenÀjÀn strategisen iskuvoiman tÀrkeimmÀt tukialueet.

TĂ€ssĂ€ yhteydessĂ€ on mielenkiintoista muistaa, ettĂ€ Urho Kekkonen yritti vielĂ€ viimeisen kerran vuonna 1968 saada Viipurin takaisin tarjoamalla BreĆŸneville osia Suomen pohjoiskalotista. TĂ€mĂ€ jĂ€rkytti Mauno Koivistoa, joka sai tietÀÀ asiasta vasta tutustuessaan Urho Kekkosen arkistoon. Kekkosen tehdessĂ€ ehdotuksensa Koivisto oli pÀÀministeri. Se oli tarjous, johon neuvostojohto ei reagoinut.

Jatkosodan pÀÀttyminen rauhansopimukseen ilman miehitystÀ oli saavutus ja merkittÀvÀ virstanpylvÀs. Vaikka ns. Karjalan kysymys liikuttaa yhÀ mieliÀ, rauhansopimus sekÀ luovutettujen alueiden tÀydellinen evakuointi loi pohjan uudelle alulle, niin katkeria kuin menetykset olivat. TÀssÀ Suomen tie poikkeaa monista, kuten esimerkiksi Japanista, jolla ei ole vielÀkÀÀn rauhansopimusta VenÀjÀn kanssa. Kysymys ns. Pohjoisista alueista eli neljÀstÀ saaresta hiertÀÀ jatkuvasti Tokion ja Moskovan suhteita. Suomen ratkaisu muistuttaa Saksan pÀÀtöstÀ yhdistymisen jÀlkeen hyvÀksyÀ lopullisesti maan itÀraja ja pyrkiÀ sovintoon Puolan kanssa.

***

Marskin kuolinpÀivÀ 28. tammikuuta 1951 osui tammisunnuntaille.

Vanhan soturin elĂ€mĂ€ pÀÀttyi keskiyöllĂ€ Sveitsin Montreux’ssa, jolloin pĂ€ivĂ€ Suomessa oli jo vaihtunut sunnuntaiksi. HĂ€net haudattiin Helsingin Hietaniemen sankarihautausmaalle 4. helmikuuta. Hautajaissaattueetta seurasi satatuhatpĂ€inen ihmisjoukko tĂ€ydellisen hiljaisuuden vallitessa. KyseessĂ€ oli kenttĂ€armeijan ensimmĂ€inen ja viimeinen kokoontuminen sodan jĂ€lkeen. Se oli minun, viisivuotiaan pojan ensimmĂ€inen mieleen jÀÀnyt historiallinen tapahtuma. Seurasin hautajaiskulkuetta isĂ€ni kanssa Arkadian- ja Mechelininkadun kulmassa. Oli kylmĂ€ ja isĂ€ nosti minut muuntajan pÀÀlle, jotta nĂ€kisin paremmin. +++