Huomioita Venäjältä - Saarijärveläinen

Huomioita Venäjältä – Saarijärveläinen 21.1.2020

Julkaistu Saarijärveläinen-lehdessä 21.1.2020

René Nybergin mukaan oikeusvaltion puuttuminen on Venäjän kehityksen pahin este.

Anneli Myllylä

Esseitä Venäjältä. Näin kuvaili Suomen Moskovan suurlähettiläänä toiminut René Nyberg viime syksynä ilmestynyttä kirjaansa Patriarkkoja ja oligarkkeja, jossa hän taustoitti kokemuksiaan työvuosiltaan. Näistä hän puhui Ikääntyvien yliopiston 35-vuotiskauden ensimmäisellä luennolla. Ajankohtaisuutta kuvasi, että juuri samana päivänä Venäjän hallitus ilmoitti erostaan ja presidentti Vladimir Putin kaavaili muutoksista perustuslakiin.

– Klassinen vastaus siihen, mitä tapahtuu, kun Putinin toinen virkakausi päättyy, hän lähtee tai ei lähde. Mikään ei viittaa, että hän olisi luopumassa vallasta, mutta siirtymäkausi on alkamassa.

Patriarkka-osuudessa Nyberg toi esille, että Suomen luterilaisen kirkon ja Neuvostoliiton ortodoksisen kirkon suhteissa 1950 – 1960 –luvuilla kyse oli vahvasti ulkopolitiikasta.

Samoin Moskovan patriarkaatin painostaessa Suomen ortodoksista kirkkoa toisen maailmansodan jälkeen takaisin huomaansa, kunnes vuonna 1957 tunnusti aseman Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa.

Nyberg teki kiinnostavia huomioita, kun aloitti suurlähettiläänä vuonna 2000.

– Nuoret miehet olivat olleet oikeaan aikaan paikalla ja saaneet haltuunsa merkittävän osan Neuvostoliiton taloudesta.

Suomen etuja ajaessaan hän loi myös suoria kontakteja suurliikemiehiin suomalaisille teollisuusjohtajille ja talousvaikuttajille. Tunnetuin oligarkeista oli Mihail Hodorkovski.

– Hän kehitti Jukosista Venäjän suurimman ja nykyaikaisimman öljy-yhtiön. Haastaessaan Putinin hallinnon joutui vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Venäjällä hän on myyttinen hahmo, koska ei murtunut.

Vapaaksi hän pääsi, koska hänen pitämisensä vangittuna oli rasite hallinnolle.

– Samalla tavoin kuin kirjailija Aleksandr Solženitsyn vuonna 1974, Hodorkovski lennätettiin kymmenen vuoden vankeuden jälkeen Saksaan.

Nykyisin oligarkkeja ovat lisäksi huippupalkatut valtionyritysten johtajat ja Putinin kaverioligarkit, jotka hyötyvät tälle tekemistään palveluista saaden kannattavia urakoita.

Kun Neuvostoliitto romahti, ei ollut lainsäädäntöä yksityisomistuksesta.

– Edelleen moni venäläinen kokee omistamisen olevan ryöstämistä valtiolta.

Metsän yksityisomistuksen puuttuminen haittaa Venäjän metsäteollisuuden kehittymistä, sillä hoitotyöt laiminlyödään.

– Venäjällä on maailman suurimmat pitkäkuituiset havupuun varat, mutta teollisuus potee puupulaa, energiansaanti on epävarmaa ja metsätieverkosto riittämätön.

Venäjän kehittymiselle suurin ongelma on, ettei se ole oikeusvaltio.

– Oikeuslaitos ei ole riippumaton poliittisesta ohjauksesta, eivätkä kaikki ole lain edessä samanarvoisia.