Paasikiven elämäntyö – keskustelutilaisuus 29.8.2020
Keskustelijoina:
Professori Martti Häikiö
Kirjailija Kirsti Manninen
Suurlähettiläs René Nyberg
Dosentti Mikko Majander
Tohtori Juha Tarkka
Tohtori Hannu Immonen
Paikka: Jukola, Paasikiven työhuonemuseo, Kerava
Paasikiven Nuorisokylän Säätiö Osuustoimintakeskus Pellervo
Kuvaus: Matti Ketola, Osuustoimintakeskus Pellervo
Videolla René Nybergin keskusteluosuus “Mikä oli Paasikiven linja ennen vuotta 1944”, kohdassa 0.22.55
Mikä oli Paasikiven ulkopoliittinen linja ennen vuotta 1944?
Kysymysasettelu ja Mikko Majanderille esitetty jatkokysymys lähtevät siitä, että Paasikiven linja muuttui, kun sota hävittiin. Väitän, ettei näin ollut.
Ulkoministeri Pekka Haavisto viittasi puheessaan suurlähettiläskokouksessa 24.8. Mauno Koivistoon, joka syksyllä 2002 antoi haastattelun kirjastaan Venäjän idea. Moskovalainen toimittaja oli varannut revolverikysymyksen loppuun: ”Mikä on mielestänne Suomen idea?” Koivisto vastasi venäjäksi yhdellä sanalla vyžit, jonka voi kääntää eloonjäämiseksi, selviytymiseksi. Tämä oli myös Paasikiven linja sortovuosista vaaran vuosiin.
Hänen käsityksensä bolsevikeista ja neuvostojärjestelmästä oli tunnettu. Paasikivi totesi syksyllä 1940 presidentti Rytille, että meille on hengen asia, että pääsemme Pohjolan blokkeihin, ei mitään Venäjää vastaan, tunnen maan. Mutta jos jäämme tämän valtakunnan intressipiiriin, on se meille kuolema. Myöhemmin keväällä 1941 hän kirjasi: Oli mitä mieltä tahansa Saksan nykyisestä järjestelmästä, on se meille tuhat kertaa parempi kuin kuulua Neuvostoliittoon, mikä olisi meille kuolemaksi. Talvella 1944 Paasikivi merkitsi päiväkirjaansa, että miehitys merkitsisi ”hautausmaan tai Siberian rauhaa”.
Paasikivi oli aikoinaan opiskellut maisteriksi venäjän kielessä, kirjallisuudessa ja historiassa sekä asunut puoli vuotta Novgorodissa täydentämässä taitojaan. Hänen kiinnostuksensa Venäjää kohtaan oli syvällistä ja pysyvää.
Huolimatta taustojensa erilaisuudesta Paasikiven ja Mannerheimin näkemysten samankaltaisuus oli lähentänyt heitä jo 1930-luvun kuluessa. Mannerheim katsoi ajaneensa läpi den svenska orienteringenin eli pohjoismaisen suuntauksen, jonka Kivimäen hallitus hyväksyi Suomen ulkopoliittiseksi linjaksi 1935. Paasikiven lähettäminen Tukholmaan lienee ollut Mannerheimin idea.
Paasikiven tärkein tukija syksyllä 1939 oli Mannerheim, jonka mukaan hallituksella ei ollut sellaista armeijaa, jota sen ulkopolitiikka edellytti, sillä olimme aina laskeneet, että jos sota syttyy, Venäjä on kiinni muualla. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen.
Paasikiven kanssa Moskovassa rauhansopimuksen jälkineuvotteluihin osallistunut Väinö Voionmaa kirjasi Paasikiven täyslaidalliset. Perussyyn talvisodassa koettuihin ”suunnattomiin menetyksiin” Paasikivi näki sortovuosien passiivisen vastarinnan miehissä ja aktivisteissa, jotka olivat synnyttäneet ”pingotetun itsenäisyyshengen” ja rakentaneet maan tulevaisuuden ”oikeuksien” varaan ottamatta huomioon niiden yläpuolelle sijoittuvaa suurvaltojen mahtia. Suomettarelaisuus oli Paasikivelle yhtä kuin reaalipolitiikka. Paasikiven sanoin ”aktivisti ei saa olla ajattomalla ajalla”.
Hävityn sodan tunnelmissa ja Moskovan ahdistavassa ilmapiirissä Paasikivi ja hänen ikäkumppaninsa Voionmaa pohtivat jopa sitä, oliko Viro sittenkin toiminut oikein. Mihin Viron ratkaisu johti, selvisi kun puna-armeija kesällä 1940 lähti tukikohdistaan ja miehitti maan.
Paasikivi totesi Ruotsin lähettiläs Assarssonille tammikuussa 1941, etteivät suomalais-ruotsalaiset yhteistyösuunnitelmat enää olleet ajankohtaisia. Paasikiven mukaan Saksan voitto oli ainoa, joka voisi pelastaa Euroopan ”bolševistisesta katastrofista”. Samalla ratkeaisi Suomenkin kohtalo.
Toive Saksan aseiden menestyksestä 1940 perustui olettamukseen, että suursota loppuisi Saksan voittoon, mikä pelastaisi myös Suomen. Sillä kuten Paasikivi joulukuussa 1940 purki tuntojaan Moskovan lähettilään postista: ”Kysymys on ei vähemmästä kuin estää uusi sota, joka lopullisesti meidät tuhoaisi.” Kremlin näkökulmasta talvisota oli jäänyt kesken, ja sitä jatkettiin nyt toisin keinoin.
Paasikiven näennäisesti ristiriitaiset linjaukset kätkevät taakseen kuitenkin pyrkimyksen arvioida realistisesti Suomen asemaa Venäjän naapurina. Hänen kykynsä ja menestyksensä neuvotella Stalinin kanssa oli harvinainen saavutus. Suomi neuvotteli seitsemän kertaa Moskovassa syksyllä 1939. Kuusi kertaa paikalla oli myös Tuomo Polvisen sanoin ”päättävä äly” eli Stalin. Stalinin muodostama käsitys Paasikivestä oli todennäköisesti osuva. Paasikivi pyrki ratkaisuun ja halusi välttää sodan. Paasikiven kollegan ja ystävän Tannerin demonisointi sen sijaan oli puhtaasti poliittinen veto. Sosiaalidemokraatit olivat bolsevikkien ideologisia päävastustaja. Stalinin myönteisyys heijastui Molotovin ja Tukholman-lähettilään Kollontain arvioihin Paasikivestä. Tämä pääoma osoittautui korvaamattomaksi sodan jälkeen.
Lue myös: “Paasikivi Moskovassa” jkpaasikivi.fi, julkaistu 30.3.2020
